sunnuntai 11. joulukuuta 2011

Ostetaan lukumotivaatio

Eilen ja tänään olen ahkeroinut töissä aamusta iltaan ja nyt olenkin sitten ihan puhki. Onneksi paremmalla puoliskolla oli vapaapäivä tänään, niin kotona odotti katettu pöytä ja valmis ruoka kun saavuin! Onko mitään ihanampaa, kuin astua uupuneena ja nälkäisenä ulko-ovesta sisään, kun ovelta jo tulee vastaan mahtavat tuoksut? Nyt on taas hyvä mieli kun täydellä vatsalla pääsi sohvalle köllöttelemään.

Otsikko kertookin ehkä tämänhetkisen ongelman... Koko jakson on lukumotivaatio ollut täydellisesti kateissa, mutta erityisesti viimeinen viikko on mennyt todella lusmuillessa. Viimeinen pakollinen pbl oli tällä viikolla, ensi viikolla on enää yksi luento (jonne en mene) ja tentti. Nyt siis olisi korkea aika alkaa valmistautua tenttiin, mutta pientäkään lukuintoa ei ole. En mitenkään tahtoisi tarttua Lehningeriin, pelkkä ajatuskin alkaa nukuttaa. Hieman hävettää myöntää ettei kiinnosta, koska vuosi sitten olisin antanut mitä tahansa, että olisin ollut Galenoksen sijasta lukemassa Lehningeriä...

Nyt on siis lopuillaan Aineenvaihdunta ja sen säätely. Kurssin sisältö on aika puisevaa opeteltavaa, koska suurin osa sisällöstä on erilaisten reaktioiden, entsyymien ja säätelymekanismien opettelua. Läpi käydään kaikki perusaineenvaihdunnan reaktiot; glykolyysi, glykogeenin synteesi ja katabolia, aminohappokatabolia, rasvahappokatabolia ja -synteesi, ketoainesynteesi, sitruunahappokierto ja oksidatiivinen fosforylaatio. Näiden asioiden ymmärtäminen on ihan mielenkiintoista, mutta entsyymien ja välituotteiden opettelu ei innosta. En tiedä onko kysymys syysväsymyksestä lukemisen suhteen tai eikö aihe vain kertakaikkiaan inspiroi, mutta lukeminen on ollut todella heikkoa. Lähes jokaiseen pbl:ään valmistautuminen on jäänyt bussimatkojen pikaiseen luentomonisteiden selailuun. Luennoilla käymistä en edelleenkään harrasta. Kahdella luennolla kävin, joiden aihe oli mielenkiintoisempi. Toinen oli "karppaus ja löylyä rasvakeskusteluun", jossa pureuduttiin näihin julkisuuden kuumiin puheenaiheisiin. Mitään uutta infoa siellä ei varsinaisesti tullut, joten tämänkin luennon olisi voinut jättää väliin... Toinen luento oli insuliiniresistenssistä. Tälle luennolle meno todella kannatti, puhuja oli hyvä ja aihe mielenkiintoisesti kliiniseen työhön linkitetty. Ehkä jopa yksi parhaista luennoista tänä syksynä (niistä harvoista joille olen osallistunut).

Nyt on sitten neljä päivää aikaa tsempata ja lukea tenttiin todenteolla, jos mielii saada hyviä tuloksia aikaan. Kotitehtävien viimeinen palautuspäiväkin lähenee uhkaavasti, näyttää siltä että ne jäävät tekemättä. Kurssilla on siis kymmenen vapaaehtoista kotitehtävää, joista kahdeksaan vastaamalla voi ansaita yhden lähtöpisteen tenttiin. Ohjepituus on 1-1.5 sivua ja aiheet vaihtelevat pentoosifosfaattireitistä alkoholin ja urheilun yhteisvaikutuksiin. Kysymykset näyttivät aika työläiltä, joten voi olla että ne jäävät palauttamatta. Yksi piste tenttiin ei ole kovin paljon...

Histologian tentin tuloksetkin tulivat tällä viikolla. Siis sen, minkä tein kuumeisena pää pöhnässä. Olosuhteisiin nähden tulokset olivat yllättävän hyvät, 20/24. Yli odotusten mentiin siis ja hyvä niin. Toki suotavaa olisi, ettei alamäki pisteissä jatku seuraavassa tentissä, vaan käyrä kääntyisi taas ylöspäin.

Toivotaan, että jostain ilmestyisi ensi yön aikana mieletön lukufiilis ensi viikoksi. Huoh.

lauantai 19. marraskuuta 2011

Syysflunssa

Olen monta kertaa syksyn mittaan hämmästellyt, etten ole saanut flunssaa huolimatta siitä, että suurin osa opiskelu- ja työkavereista tuntuu olleen vuorotellen kipeänä. No, nyt on sitten minun vuoroni. Epämiellyttävän sitkeä tauti on kyseessä, kuudetta päivää kaamea kurkkukipu, yskää ja kuumetta. Ikävintä tässä flunssassa on se, että ajoitus oli äärimmäisen huono. Eilen oli nimittäin histologian kurssin tentti, eikä tenttiin valmistautuminen ollut kovin vahvaa kuumeisena.

Yli kaksi kuukautta on vilahtanut edellisestä päivityksestä. En tiedä mihin kaikki aika oikein katoaa, vaikka opinnotkaan eivät ole järjettömästi rasittaneet. Usein blogi on käynyt mielessä, mutta on tuntunut, että päässä on niin paljon ajatuksia mitä haluaisi jakaa ettei edes tiedä mistä aloittaisi. Sitten lopulta en osaa kertoa mistään. Ylipäätään olen mestari kuluttamaan päiväni tekemättä mitään. Jos nyt löysän lukujärjestyksen aikana jo tuntuu, että päivät juoksevat ohi, entäs sitten kun opetusta on kahdeksasta neljään joka päivä? Meillä oli edellisen kurssin aikana pakollista opetusta 4-8 tuntia viikossa, siihen päälle luentoja 4-8 tuntia. Ei siis todellakaan kovin pitkiä päiviä, etenkään itselläni kun en luennoilla käymistä kovin usein harrasta. Töissä olen käynyt 0-2 päivää viikossa, joten sekään ei selitä muka kiireistä aikatauluani. Yksi selittävä tekijä on tietysti nukkuminen, siinä olen mestari. Normaalit yöuneni ovat 9-11 tuntisia, joskus saattaa venähtää 14 tuntiakin putkeen. Ja sitten vielä ihmettelen mihin aikani käytän. :)

Nyt on siis takana kolme jaksoa opintoja. Edellisen kerran blogia päivittäessäni meillä oli juuri alkanut biokemian ja farmakologian perusteet. Kurssin mielenkiintoisin osa oli farmakologia, koska sen yhteys tulevaan ammattiin tuntui huomattavasti suuremmalta kuin biokemian osuuden. Biokemiaa lukiessa aina välillä meinasi unohtua mitä alaa tässä opiskeltiinkaan... Kurssin suoritusmerkintä weboodista puuttuu yhä, mutta tulokset ovat kyllä olleet jo seinällä nähtävillä. Itselläni tentti meni varsin mukavasti, 22/24 pistettä. Arvosanojahan meillä ei prekliinisessä vaiheessa jaeta ollenkaan, vaan kaikki tentit arvostellaan asteikolla hyväksytty/hylätty ja 12/24 pisteillä pääsee läpi. Koepisteet jäävät kuitenkin jonnekin muistiin, koska ne vaikuttavat sitten lopulta prekliinisen vaiheen arvosanaan. Olin hieman yllättynyt miten pienellä työllä noinkin hyvät pisteet sai. Opiskelin jakson aikana jokaista pbl-tapausta varten noin 2-3 tuntia (tapauksia oli 7) ja lisäksi kertasin asioita tenttiä edeltävästi ehkä kymmenkunta tuntia. Kurssin asioissa oli ehkä sen verran Galenoksen kemian kertausta, että se selittänee menestyksen vähällä lukemisella.

Edellinen, eilen päättynyt jakso oli siis histologia, viralliselta nimeltään solubiologia ja peruskudokset. Kurssilla perehdyttiin solun hienorakenteeseen sekä käytiin läpi eri kudostyyppien rakenteita. Luentojen ja pbl-opetusten lisäksi meillä oli mikroskopia-harjoituksia, joissa katsottiin valikoituja paloja erilaisista kudoksista. Itse en ole mikroskopoinnin suuri ystävä, koska saan kirkkaaseen valoon tuijottamisesta poikkeuksetta migreenin. Muuten kyllä mikroskopointi on todella mielenkiintoista, koska itse kudosta mikroskoopilla tarkastelemalla asiat jäävät paremmin mieleen kuin vain kirjan kuvia katsomalla. Esimerkiksi hengitystie-epiteelin värekarvojen näkeminen oli suorastaan kiehtovaa!

En ole vieläkään kunnostautunut suuresti luennoilla käymisessä. Tällä kurssilla taisin käydä kahdella luennolla ja niistäkin toisella kaduin koko kaksituntisen paikallaoloani. Opin parhaiten lukemalla asiat itse, kuuntelemalla asiat eivät jää kovinkaan hyvin mieleen. Lisäksi minulla on uskomattoman heikko kyky keskittyä edessä paasaavaan ääneen, keskittymiseni herpaantuu luennolla yleensä alle minuutissa. Joskus, tosin erittäin harvoin, keskittymiskykyni kuitenkin yllättää ja herää talviuniltaan. Silloin saatan saada luennolla istuessanikin jotain oppia päähäni. Tällä kurssilla niin kävi kerran. Enimmäkseen en edes harkitse luennoille menoa, etenkään jos luento alkaa ennen kymmentä aamulla. Olen todella aamu-unista sorttia, joten aivan takuuvarmasti klo 8 aamulla nukuttaa, ja mieluummin nukun omassa sängyssäni kuin luentosalissa. Iltapäiväluennoille menoa toisinaan harkitsen kovastikin, mutta useimmiten jokin muu aktiviteetti voittaa.

Oma lukunsa ovat tietysti pakolliset luennot, joita on kasvaminen lääkäriksi -opintoihin liittyen. Niille on mentävä, vaikka miten nukuttaisi. Nämä luennot ovat kahta lukuunottamatta olleet kuolettavan tylsiä ja melko turhia, mutta ei auta, istuttava (=nukuttava) siellä on. Etiikkaseminaari oli mielenkiintoinen, samoin vuorovaikutusopetus, jossa mm. katsottiin videolta kahta erityylistä vastaanottotilannetta. Sen sijaan kaikenlaiset yleisinfot tutkintorakenteesta (kiitos, osaan lukea ne itsekin) ja lääketieteen psykologia ovat olleet kuivia ja hyödyttömän tuntuisia. Lääketieteen psykologia on uusi asia lääkiksessä, se on lisätty ensimmäisen vuoden opintoihin vasta tänä syksynä, enkä ole ollenkaan vakuuttunut että olen voittaja kun se osui meidän vuosikurssillemme. Psykologiaa on kymmenen tuntia kaikkiaan, seitsemän niistä on nyt takana ja mitään hyvää sanottavaa en keksi. Jos olisin halunnut opiskella psykologiaa, olisin mennyt psykologian laitokselle. Osa aiheista on sellaisia, että varmasti niistä lääkärin työssä tulee olemaan hyötyä, mutta luentojen integrointi kliiniseen vaiheeseen toimisi ehkä paremmin. Esimerkiksi kehityspsykologia ei tässä vaiheessa tunnu oikein liittyvän mihinkään. Luennoitsijat eivät myöskään ole ottaneet huomioon kuulijoiden kirjavaa lähtötasoa, osa luennoista on ollut sellaisia että suurin osa porukasta ei ole pysynyt kärryillä. Eräällä luennolla katselin ympärilleni ja laskeskelin, että noin 90 % porukasta teki muuta kuin kuunteli. Osa nukkui, osa luki histologiaa, osa surffasi netissä ja jotkut jopa pelasivat korttia. Kenelle sellaisesta luennosta sitten on hyötyä?

Vielä histologian kurssista. Opiskeltavan tiedon määrä ja laatu tuntuivat jo astetta haastavammilta kuin biokemian kurssin, mutta myös mielenkiintoisemmilta. Kudosten rakenteen oppiminen imaisi välillä mukanaan, löysin ensimmäistä kertaa tänä syksynä hyvän lukuvireen. Käytinkin opiskeluun huomattavasti enemmän aikaa kuin edellisellä jaksolla, tosin viimeinen viikko meni täysin lukematta sairastumisen vuoksi. Tenttiin raahauduin puolikuolleena lähes asteen kuumeessa, koska en halunnut jättää tenttiä roikkumaan joululoman yli uusintaan. Tuntuu, että olin niin pöhnässä, etten muista enää mitä tentissä kysyttiin, mutta kaikkiin kysymyksiin vastasin ainakin jotain. Uskoisin pääseväni läpi kyllä kirkkaasti, etenkin kun minulla oli reilusti lähtöpisteitä pistareista (pbl-opetuksissa oli aina pistari alussa, niistä oli jaossa lähtöpisteitä tenttiin aina 0.5 p/pistari hyvällä menestyksellä). Biokemian kurssin tasoista pistesaalista tuskin tulee, luulen että 15-18 pistettä olisi realistista. Olen kuitenkin tyytyväinen mihin tahansa tulokseen, kunhan läpi menee. En todellakaan halua käyttää joululomaa opiskeluun.

Nyt on mentävä teen keittoon, jotta kipeälle kurkulle saisi jotain lievitystä.

tiistai 20. syyskuuta 2011

Syksy on täällä

Lääkistä on takana jo reilut kolme viikkoa. Ensimmäiset viikot tempaisivat niin mukanaan, etten ole tänne ehtinyt mitään päivittää.

Ensimmäinen jakso, "toimiminen hätä- ja kriisitilanteissa" on jo ohi. Ensimmäiset 1.2 opintopistettä on siis kerätty. Kurssi itsessään oli helppo suorittaa, ahkeraa lukemista ei tarvittu ja tenttikin oli poikkeuksellinen. Tentissä oli muutama kysymys ensiapuun ja elvytykseen liittyen, joihin vastattiin kirjallisesti, sen jälkeen oli ryhmätehtävä, joka koski psyykkistä ensiapua. Kuulemma tätä kurssia ei vuosien aikana ole reputtanut kuin yksi henkilö, joten paineet eivät olleet kummoiset. Kurssin aikana meillä oli eri asiantuntijoiden pitämiä luentoja hätäensiapuun, hätätilanteisiin  ja psyykkiseen ensiapuun liittyvistä aiheista. Oma ehdoton suosikkini oli ambulanssilääkärin pitämä luento ensihoidosta, aihe oli mielenkiintoinen ja Boyd hyvä puhuja. Jakson aikana oli myös kasvaminen lääkäriksi -opintoihin kuuluvia luentoja muutama, jotka itse koin täysin turhaksi. Näillä tunneilla on pakollinen läsnäolo, joten olihan siellä istuttava, mutta kun aiheena oli mm. yliopiston tietojärjestelmien rakenne ja lääketieteen opintojen perusasioita, niin keskittymiseni meni netissä surffailuun.

Myös PBL:n (problem based learning) makuun pääsimme heti ensimmäisellä jaksolla. Käsittelimme kolmea tapausta, jotka olivat hukkuneen elvytys, auto-onnettomuus ja suuronnettomuus. Aluksi PBL:n käytäntöihin tottuminen tuntui hieman haasteelliselta, mutta kun alkujännitys helpotti, se alkoi tuntua varsin fiksulta tavalta opiskella. Oma ryhmämme on aktiivinen ja ilmapiiri hyvä, tietenkään minulla ei vertailukohtia ole, kun en ole muiden ryhmien kanssa opiskellut. Ryhmissä on 10 henkilöä ja ryhmän koostumus pysyy samana koko syksyn, joten tämä pieni porukka ehtii tulla varsin hyvin tutuksi syksyn aikana.

Kurssiin sisältyi yksi kolmen tunnin harjoitus, jonka aiheena oli PPE eli painelu-puhalluselvytys. Harjoittelimme siis oikeaa elvytystekniikkaa (huh, miten rankkaa se painelu on!) ja saimme kokeilla myös defibrillointia ja intubointia sekä harjoittelimme joidenkin haavojen sitomista. Tämä harjoituskerta oli koko kurssin kohokohta, kun pääsi tekemään jotain ns. oikeaa.

Näiden yllä mainittujen lisäksi meillä oli yksi filosofin luento, jonka tarkoituksesta en koskaan päässyt oikein jyvälle ja etiikkaseminaari, joka sisälsi luennon ja keskustelua erilaisista eettisistä ongelmista.

Viime torstaina alkoi sitten toinen jakso: Lääketieteellisen biokemian ja farmakologian perusteet. Tämä jakso ei ole sitten enää mitään totuttelua, vaan ihan tosiopiskelua. Kirjoina on kuivan oloinen Lehninger Principles of Biochemistry ja Farmakologia ja toksikologia. Ensimmäisen PBL:n purku on jo ollut, aiheena oli proteiinien laskostuminen, nyt toiseen PBL:ään olisi luettavana entsyymikatalyysin periaatteita ja hemoglobiinin rakennetta ja toimintaa. TVT-ajokorttikurssikin on parhaillaan menossa, ryhmäopetuksia on neljä kaikkiaan, lisäksi suoritetaan TVT-ajokortti, jonka itse sain tänä aamuna suoritettua onnistuneesti.

Olen ollut positiivisesti yllättynyt vuosikurssimme hyvästä hengestä ja siitä, miten nopeasti erilaiset ja eri-ikäiset ihmiset ovat ystävystyneet ja muodostaneet tiiviin joukon. Ikähaitari kurssillamme on tuoreista abeista noin nelikymppisiin, koulutusta löytyy joiltakin vain lukion verran, toisilla on jo toinen korkeakoulututkinto ja pitkä työura takanaan. Ihmisillä myös tuntuu löytyvän intoa yhdessä tekemiseen ihan uskomattoman paljon. Mitä tahansa tapahtumaa joku ehdottaa, aina löytyy liuta innostuneita. Myös kurssin vastuuhenkilöiden valinta kävi helposti, kun vapaaehtoisia oli liiaksi asti. Jos koko kuusi vuotta sujuu näin ahkerasti sosiaalisenkin elämän puolella, niin varsin tiiviitä ystävyyssuhteita varmaan ehtii kehittyä. Itse en edes yritä ehtiä mukaan kaikkiin rientoihin, vaan valitsen ne itseä oikeasti kiinnostavat. En mitenkään ehtisi mukaan joka paikkaan, koska minulla on muitakin asioita elämässäni.

Omaan elämääni mahtuu opiskelun lisäksi töitä muutama päivä viikossa ja "vanhojen" kavereiden tapaamista, mutta tuntuu että viime viikot ovat suorastaan lentäneet ohi kaiken puuhastelun keskellä. Alankin jo harkita, että pitäisikö kevätlukukaudella lopettaa työnteko kokonaan. Haluan opiskelun ja työn lisäksi ehtiä myös harrastamaan ja puuhastelemaan kotona puolison kanssa. Opiskeluun kuluu aikaa tietysti paljon, mutta jotenkin vielä on alkuinnostus menossa niin, ettei kertaakaan ole tuntunut, että juuri nyt ei kiinnostaisi lukea. Luennoilla käymisessä sen sijaan en ole pahemmin kunnostautunut, vaan olen toisinaan jäänyt kotiin nukkumaan. Toisaalta en usko jääneeni erityisestä paitsi, koska minä  olen selkeästi parempi oppimaan itsenäisesti lukemalla kuin jossain salissa istumalla. Edelleen minun on hieman vaikea uskoa, että tätä elämäni tulee olemaan seuraavat kuusi vuotta ja minusta todella tulee lääkäri...

Olisi vielä monta asiaa kerrottavana, mutta LKS:n järjestöilta kutsuu!

sunnuntai 14. elokuuta 2011

Kaksi viikkoa...

Tämän viikon aikana sain vihdoin selville lukujärjestykseni. Alma-intranettiin oli ilmaantunut lukujärjestykset ekalle ja kolmannellekin jaksolle (toiselle siellä oli ennestään), lisäksi sain tietää oman pienryhmäni tutun kautta, virallisesti niitä ei ole vieläkään julkaistu missään. Lukujärjestys näyttää hyvältä. Kammoan aikaisia herätyksiä, eikä niitä onneksi olekaan kuin keskimäärin muutama viikossa. Muutenkin päivät ovat lyhyitä, yleensä kahdesta neljään tuntia, toisinaan on sentään ihan kuudenkin tunnin päiviä. Itselläni koulumatkoihin menee päivässä kaksi tuntia, joten luulen että jos tarjolla on pelkästään tunnin tai kahden luento eikä mitään pakollista opetusta, niin kiusaus jäädä kotiin on varsin suuri. Ja toistaiseksi näyttää siltä, että osa-aikaista työtä ehtii hyvin tehdä opiskelujen ohessa, vaikka vielä onkin vaikea hahmottaa kuinka monta tuntia viikossa kirjojen ääressä täytyy istua omatoimisesti.

Kirjoittelin jo koulupäiviä kalenteriini ja pakko myöntää, että vieläkin se tuntuu uskomattomalta, että lääkiksen kurssit todella koskettavat myös minua! Onhan tästä haaveiltu, mutta vieläkään en usko, että minä todella pääsin sisään. Niin moni taitava kaveri jäi ulos, että tämä tuntuu onnenpotkulta. Koskahan lakkaan leijumasta pilvissä ja palaan maanpinnalle? Varmaan viimeistään kun ensimmäiseen kunnon tenttiin tavaan Lehningeriä...

Kuluneella viikolla postiluukusta kolahti myös alfakirje. Osasin odottaa sitä, koska olin kuullut tutuilta että tällä viikolla sen pitäisi tulla. Joka aamupäivä postin tullessa singahdinkin siis kuin mielipuolinen eteiseen, kunnes vihdoin keskiviikkona odotukseni palkittiin ja lattialla kellotti paksuhko pieni kuori yliopistolta. Sisältä kirjekuoresta löytyi kirje tutorilta sekä alfan abc -vihkonen. Tutorin kirjeessä oli yleistä infoa ja lisäksi tieto, että oman tutorryhmän kanssa on tapaaminen koulun alkua edeltävänä sunnuntaina. Opasvihkosessa oli yleistä tietoa opiskeluista, alfan muistilista, syksyn bileet ja muut riennot sekä yleistä tietoa yliopistosta, kandiseurasta ja muusta mukavasta. Myös tutoreiden esittely lääkis-alfa-sanakirja olivat mukana. Mielenkiintoinen infopaketti, vaikka itselleni moni asia olikin jo tuttua kavereiden kautta ja nettisurffailun perusteella. Kaikenlaisia vapaa-ajan aktiviteetteja olisi tarjolla runsaasti, alfajaisista  risteilyyn. Ekan illan bileisiin kai täytyy mennä, mutta muuten luulen että osallistumiseni saattaa jäädä vähemmälle. En usko että tällainen varsin kypsään ikään ehtinyt alfa enää pysyy kaikessa mukana parikymppisten seassa. Olen myös aiemmassa pääaineessani aikoinaan osallistunut fuksiaisiin, joten alfajaisten hölmöily ei suorastaan enää houkuttele. Sen sijaan vuosijuhlat iltapukuineen kuulosti erittäin mukavalta. Aika näyttää mihin kaikkeen sitä sitten ehtii ja jaksaa osallistua, alkaisi nyt edes ensin koko touhu!

tiistai 2. elokuuta 2011

Odottavan aika on pitkä

Neljä viikkoa, sitten pääsen tositoimiin. Aika tuntuu kuluvan hitaasti, vaikkei sentään yhtä hitaasti kun tuloksia odotellessa kesäkuussa. :)

Eilen yliopiston käyttäjätunnukseni vihdoin päivitettiin. Minulla on siis entisen opiskelupaikkani vuoksi jo olemassa tunnukset  yliopiston tietoverkkoon, mutta aiemmin en päässyt tunnuksillani katsomaan lääketieteellisen opiskelusivustoja, joissa on rajoitettu näkyvyys. Sisäänpääsy tuntuu nyt todellisemmalta, kun weboodissa lukee suoritettavan tutkinnon kohdalla lääketieteen lisensiaatti.

Petyin kyllä hieman, kun opiskelusivustolla ei ollutkaan vielä juuri mitään hyödyllistä. Esimerkiksi ensimmäisen jakson "Toimiminen hätä- ja kriisitilanteissa" lukujärjestystä ei ollut siellä. Seuraavan "Lääketieteellisen biokemian ja farmakologian perusteet" -jakson lukujärjestys sivuilta sentään löytyi, mutta sekin on täysin hyödytön kunnes tiedän oman pienryhmäni. Suurin osa jakson opetuksesta näyttäisi olevan pienryhmissä, joten omia aikataulujaan ei pysty mitenkään näkemään. Itselläni tämä lukujärjestyksen puuttuminen aiheuttaa ongelmia töiden kanssa, koska minun pitäisi tietää ensi viikolla millaisia työvuoroja voin syys-lokakuussa tehdä.

Olen siis aikonut toistaiseksi jatkaa osa-aikaista töiden tekoa opiskelun ohella. Tunnen useampia ihmisiä, jotka ovat lääkiksen ohella tehneet töitä, enkä usko että se ajallisesti tai jaksamisen kannalta olisi minullekaan mahdottomuus, ainoastaan tämä lukujärjestyksen puute on ongelma, kun meillä töissä tehdään työvuorolistat niin paljon etukäteen. Toistaiseksi olen luvannut jatkaa töissä vuoden loppuun, sitten arvioin tilanteen ja katson jaksamisen mukaan jatkot. Hyvää työpaikkaa ei haluaisi poiskaan antaa ihan vielä, ehkä sitten kliinisessä vaiheessa voisi luovuttaa.

Tässä vaiheessa, kun en tunne tulevia kurssikavereitani muutamaa ihmistä lukuunottamatta, tunnen itseni hieman yksinäiseksi intoiluni kanssa. Valmennuskurssillamme ehti kehittyä tiivis ja hyvä porukka, joiden kanssa olisi ollut loistavaa jatkaa yhdessä opiskelua. Valitettavasti kurssiltamme ei päässyt sisään montaa ihmistä, joten suurin osa hyvästä porukasta jatkaa uuteen yritykseen ensi keväänä. Vaikka kuinka haluaisin uskoa että ystävyytemme säilyy, on jo nyt nähtävissä, että erilainen opiskelutilanne väkisinkin jakaa porukan kahtia. Yhdistävä tekijä meillä kuitenkin oli pääsykoe ja nyt kun muutama ei enää ole samassa projektissa mukana, etääntymistä tapahtuu. Toisaalta, uusia kavereita on varmasti luvassa kunhan opinnot alkavat. Neljä viikkoa...

maanantai 18. heinäkuuta 2011

Isona minusta tulee lääkäri

Siitä on nyt tarkalleen 17 päivää ja 22 tuntia, kun Yliopistohaussa luki HYVÄKSYTTY. Vieläkin jaksan tuntea rajatonta riemua asiasta, kun se muistuu mieleeni. Miten iloiselta voi yksi opiskelupaikka tuntua? Olen aiemmin saanut jo kaksi opiskelupaikkaa, mutta vastaavaa riemua en muista. Olin ehkä niin valmistautunut hylkäyskirjeeseen, etten vieläkään voi uskoa, että tämä on tosiaan totta. Toivon, että kykenen muistamaan tämän onnen edessä olevina pitkinä opiskeluvuosina, sillä varmasti tulee niitäkin hetkiä, että koko valinta alkaa arveluttaa.

Kunhan opinnot todella alkavat, päivitän tänne kuulumisia opiskeluistani, omaksi ilokseni ja ehkäpä kannustukseksi niille jotka vielä viettävät pitkiä iltoja Galenoksen parissa ensi talvena. Oma pääsykoeurakkani on vielä tuoreessa muistissa, mutta onneksi en joudu Galenoksen pariin enää koskaan palaamaan. Olin jo ehtinyt kauhulla ajatella, että jos hylkäyskirje tulee, miten ihmeellä saan itseni vielä kerran sen kaamean opuksen pariin.

Ikinä ei ole kesä tuntunut näin pitkältä... Yleensä toivon ettei kesä loppuisi koskaan, mutta nyt huomaan odottavani syksyä, jotta pääsisin tositoimiin opiskelun kanssa. Mutta ei, vielä on monta pitkää viikkoa kesää ja töitä jäljellä.