torstai 27. joulukuuta 2012

Joulupossu raportoi

Nyt on vietetty onnistunut joulu, toisin sanoen syöty ja löhöilty. Olen ollut viimeiset kahdeksan joulua töissä, joten kotijoulu oli varsin eksoottinen kokemus. Olen kyllä joka vuosi tehnyt jouluruokia, vaikka olen ollut töissä. Aiemmin meillä vain on vietetty aattoa sitten keskellä yötä tai vasta joulupäivän iltana kun on ollut hetken tauko töistä.Hyvin kuitenkin pääsin rennon kolmipäiväisen joulun makuun, vietin reilut kaksi päivää pyjamassa löhöillen ja romaaneja lukien. Olen myös syönyt itseni totaaliseen ähkyyn jouluherkkuja. Jossain kolmannen tankkauskierroksen kohdalla mieleeni muistui jälleen valmennuskurssin kemian opettajan loistava vertaus joulusyömisestä ja ionien liukoisuudesta: Niukkaliukoisten ionien suurempi liukoisuus muita ioneja sisältävään liuokseen kuin veteen on sama ilmiö kuin joulun syömingit. Ensin syö itsensä ähkyyn kinkkua, sitten syö itsensä ähkyyn suklaata ja sitten tekeekin taas mieli kinkkua, jonka jälkeen voi vetää uudestaan suklaaähkyt. Ja tämä toistetaan n kertaa. Muistan kemian opettajamme varmaan joka ikinen joulu...

Vielä muutama vuosi sitten en ollut laisinkaan jouluihminen, mutta nykyään tykkään laittaa ikkunoihin joulukoristeita ja valoja sekä koristella kuusen (muovisen tosin) jouluksi. Joulukuusi on tosin meillä vähän ahtaalla, koska olohuoneessamme ei varsinaisesti olisi sille tilaa, mutta en silti halunnut tinkiä kuusesta, koska on vaan niin paljon kivempaa laittaa lahjat kuusen alle. :) Lahjojen paketointi on aina ollut minulle mieluisaa, joten olen ollut perheemme vakiopaketoija jo parikymmentä vuotta (omia lahjojani en sentään ole paketoinut). Yllä olevassa kuvassa on tämänvuotinen lahjakasa, jossa on siis lahjoja muillekin kuin minulle.
 Kaikenlaisia pieniä koristeita kertyy vuosi vuodelta yhä enemmän ikkunalaudalle ja pöydille. Kynttilöitä poltan muutenkin paljon talvella, mutta joulun alla on lisänä vielä jouluiset tuikkulyhdyt. Joululaulujakin olen kuunnellut tänä vuonna monta viikkoa spotifystä, vaikka edelleen olen varsin valikoiva hyväksyttävien laulujen suhteen. Tämä joulu oli ensimmäinen muistiini mahtuva, jolloin en käynyt katsomassa Pähkinänsärkijää baletissa. Olen joka vuosi lapsuudesta lähtien ollut katsomassa sitä joko Suomessa tai muualla, mutta tänä vuonna Kansallisoopperassa sitä ei valitettavasti esitetty enkä muuallekaan ehtinyt. Ostin sentään dvd:llä (sama versio mikä Suomessa on viime vuodet ollut) katsottavaksi, mutta ei siinä samaa fiilistä ole kuin live-esityksessä.

Kilttikin olin ilmeisesti ollut, koska pukki muisti usealla mieluisalla paketilla. Suurin ja mieluisin lahjoista oli Kenwoodin supertehokas yleiskone lukuisin lisäosin varustettuna. Paketti oli niin iso etten jaksanut itse nostaa sitä. :D
Aina kaikissa iltapäivälehdissä miehiä varoitellaan, ettei naiselle saa ostaa lahjaksi kodinkoneita, mutta jos se on vaimon toive niin ei kai se pahastakaan voi olla?  Olin siis kuolannut kyseistä laitetta jo vuoden päivät, koska leivon ja laitan ruokaa paljon ja kunnon kone helpottaa keittiöpuuhia huomattavasti. Toistaksi olen ehtinyt konetta testata vain patonkitaikinan verran, mutta eiköhän viikonloppuna tilanne korjaudu.

Nyt on siis syyslukukausi takana. Syksy hurahti todella äkkiä ja oli varsin työntäyteinen, joten pieni hengähdystauko on todella paikallaan. Nyt on myös 3/4 preklinikasta takana ja enää yksi kevätlukukausi jäljellä. Tässä syksyn mittaan on opiskeltu kaikkiaan seuraavat kurssit: Neurofysiologia ja neurofarmakologia, sydän, verenkiertoelimistö ja munuaiset (=svekem) sekä viimeisimpänä ympäristö, elimistön suojaus ja puolustus. Viimeisimmän kurssin ahdistavin hetki oli kenties se, kun piti avata tämä kirja:

Kurssiin kuului siis säteilyfysiikkaa, jota luettiin osittain Galenoksesta (toiset luki, toiset ei). En ollut avannut Galenosta sitten pääsykokeen ja olin piilottanut koko opuksen syvälle kirjahyllyyn valmennusmateriaalien kanssa. Heti kun kaivoin kirjan esiin, avasin säteilyosuuden ja näin pääsykoekevään aikaiset muistiinpanoni marginaaleissa, iski suorastaan pakokauhu, koska sen kevään tuntemukset (sekä hyvässä että pahassa) heräsivät niin elävästi mielessäni. :D Toisaalta tuli myös nostalginen fiilis, koska kurssillamme oli hyvä porukka ja viikottaiset tapaamiset yhteisen aiheen äärellä olivat myös omalla tavallaan mukavia. Seuraavana yönä näinkin sitten aiheeseen sopivasti painajaisia pääsykokeesta.


Näiden "pääkurssien" ohella on opiskeltu pari pienempää kokonaisuutta; perusterveydenhuollon jakso 2, joka sisälsi käyntejä päiväkodissa, vanhusten luona sekä kriisipaikassa (hyvin vaihteleva käsite, toiset tapasivat narkomaaneja tai alkoholiriippuvaisia, itse tapasin näkövammaisen). Lisäksi ohjelmaan kuului Väestön terveys -kurssi, jonka yhdelläkään luennolla en käynyt, mutta onneksi pelkällä tentillä sai suorituksen. Kurssi oli muuten lääkisuran ensimmäinen, josta sai arvosanan ja aloitin varsin puhtaasti arvosanalla 5 (asteikko näissä on siis 1-5, mutta preklinikan kurssit muuten arvostellaan asteikolla hyväksytty/hylätty). Kävin myös tänä syksynä tutkielman kirjoittaminen 1 ja 2 -kurssit, jotka olivat siis tutkielman kirjoittamiseen opastavia kursseja ja jotka voi suorittaa periaatteessa missä tahansa vaiheessa opintoja. Opintopisteitä on siis ropsahdellut tasaista tahtia syksyn mittaan, tosin svekemin opintopisteet eivät vielä ole oodiin päivittyneet. Svekemin tentissä oli yksi tehtävä, jonka läpimenoa pelkäsin, mutta olin saanut siitä 0.75 p. ja se on alin pistemäärä millä tehtävästä pääsee läpi nollasäännön puitteissa. Kävin siis niin sanotusti kuilun partaalla. :D Kokonaismenestyskään ei ollut hurja, 18 p. oli tentin saldo, mutta tärkeintä että tentti on läpi ja opintopisteet kertyvät.

Meillä oli viimeinen tentti vedetty niin lähelle joulua kuin mahdollista, siis 21.12. Toisaalta meillä alkaa opetus tammikuussa vasta 14.1., joten lomaa on kuitenkin kolme viikkoa. Viisi ensimmäistä päivää lomasta vietin löhöten ja syöden, mutta muuten lomani kuluu kyllä työn merkeissä. Omassa työssä on hommia sopivasti ja lisäksi olen lupautunut muutamaan työvuoroon entiselle työpaikalleni. On kuitenkin eri asia tehdä töitä nyt kun koulua ei ole, koska takaraivossa ei koko ajan nakuta "pitäis lukea". Nykyinen työni on myös niin mukavaa, etten koe sitä mitenkään rasitteena. Päinvastoin on vain mukavaa, kun nyt on kerrankin aikaa keskittyä töihin kunnolla. Vielä jos saisi tuotteliaasti jotain aikaankin, eikä vain hakkaisi päätään seinään...

torstai 6. joulukuuta 2012

Vilkaisu jaksokirjaan

Uusi jakso ja sen myötä uusi aihepiiri edessä. Tuntuu aina kuin saisi uuden alun, kun alkaa uusi jakso ja saa painotuoreen (ja niin siistin!) jaksokirjan käsiinsä. Alla olevassa kuvassa seuraavan jaksokirjan kansi.

Jaksokirja on siis monistenivaska, jonka saamme preklinikassa jokaisella kurssilla. Jaksokirja sisältää lukujärjestyksen, ryhmäjaon, tiedot kirjallisuudesta ja opettajista sekä oppimistavoitteet. Myös pbl-tapauksiin kuuluvat virikkeet löytyvät jaksokirjasta. Viimeisellä sivulla on kuittauslista, johon jokaisesta pakollisesta opetuksesta on saatava kuittaus pbl-tuutorilta ennen kurssin päättymistä. Ilman täynnä olevaa listaa ei kurssimerkintää heru. Tällä kyseisellä kurssilla on ihanan lyhyt suoritettavien opetuksien lista, esimerkiksi edellisellä svekem-jaksolla lista oli tuplasti pidempi (niin oli kyllä kurssin kestokin) ja siihen sisältyi pbl:n lisäksi useita harjoitustöitä.
Tässä tämän kurssin tavoitteita, jotka pitäisi olla hallussa 21.12. tenttiin mennessä. Kurssilla opiskellaan siis erilaisia mikrobilääkkeitä, sytostaatteja ja säteilyasioita. Huhujen mukaan säteilyosiossa joutuu ottamaan jopa laskimen esille pitkästä aikaa. :O
Pahoittelut siitä, että kuva on väärinpäin, kymmenkunnasta yrityksestä huolimatta en saanut kuvaa asettumaan oikeinpäin. Kääntäkää päätänne siis.




 Jokaista pbl-tapausta varten on siis jonkinlainen virike, joka useimmiten on jokin lyhyt potilastapaus. Meidän ei siis ole tässä vaiheessa tarkoitus suorastaan ratkaista tapauksen hoitoa (joskus se on kerrottukin), vaan tarkoitus on orientoitua opiskeltavaan aiheeseen, johon aineisto enemmän tai vähemmän johdattelee. Virikkeiden pituus vaihtelee parista rivistä lähes sivuun. Alla tämän kurssin ensimmäisen tapauksen virikkeestä osa.
Tässä siis hieman mallia siitä, millaisia jaksokirjat ovat. Pahoittelen huonoa kuvanlaatua, kännykkäkameralla nopeasti napsitut otokset eivät oikein ole silmää hiveleviä. Uusiakaan kuvia en enää kehtaa ottaa, koska mulla on ilmiömäinen taipumus saada jaksokirja parissa tunnissa näyttämään siltä, että sitä on pyöritelty lattialla, uitettu kuralätäköissä ja syötetty koiralle. Ehkä sitten ensi jaksossa paremmat kuvat.

keskiviikko 21. marraskuuta 2012

So called life

Tuli eilen erään ystävän kanssa puheeksi blogit, minkä seurauksena omatunto alkoi kolkuttaa. Blogi on elänyt hiljaiseloa koko syksyn (ja kesän), mutta katsotaan josko tästä vielä noustaan.

Olen viime vuodet valittanut sitä, että pitäisi ostaa elämä. Nyt elämä sitten jostain tupsahti ihan hankkimatta. Koko syksy on ollut uskomattoman kiireinen. Laskin viime viikonloppuna, että syyskuun alusta jouluun välisenä aikana mulla on yksi viikonloppu, jolle ei ole ohjelmaa. Arkipäivät taas menevät koulun ja työn pyörityksessä. Vielä viime talvena olin lähes joka viikonlopun töissä, mutta nyt kun viikonloput ovat työn puolesta vapaat, olen sitten onnistunut hankkimaan sosiaalista elämää jokaiselle viikonlopulle. Ohjelmaan on mahtunut tähän mennessä mm. kolmet häät, kahdet polttarit, kahdet isot synttäribileet ja kahdet valmistujaisjuhlat. Välillä on on ollut sellaisiakin viikkoja, etten ole yhtenäkään iltana ollut kotona ennen kymmentä. Tältä se elämä kai sitten tuntuu.

On mukavaa, että on ystäviä ja että elämässä tapahtuu kaikenlaista iloista. Olen kuitenkin pohjimmiltani melkoinen kotihiiri, joka etenkin talvisin viihtyy parhaiten sohvalla filtin alla tai keittiössä puuhailemassa. Nyt tuntuu, että työn, koulun, harrastusten ja sosiaalisten rientojen jälkeen jää aivan liian vähän aikaa kotona touhuilemiseen. Ja se kyllä näkyykin, koti on epäjärjestyksessä ja moni asia odottaisi järjestelemistään (mm. viime vuoden koulupaperit ovat edelleen isossa läjässä kirjahyllyssä). Asiaa ei ainakaan auta se, että kaamosväsymykseni tuntuu pahenevan vuosi vuodelta. Tuntuu, että voisin nukkua 16 tuntia vuorokaudessa ja alle 12 tunnin unilla olen täysin pysäkillä. Omistan kaksikin kirkasvalolamppua, mutta (yllättäen) niistä ei ole apua, jos niitä ei käytä. Oikea aika kirkasvalolampun käyttöön olisi aamulla/aamupäivällä, mutta siihen aikaan en koskaan ole kotona hereillä niin kauaa, että malttaisin lampun eteen istahtaa. Kymmenessä minuutissa syöty aamiainen kirkasvalolampun edessä ei vielä auta. Seuraavan kerran olenkin sitten useimmiten kotona vailla tekemistä joskus kymmenen aikoihin illalla ja se ei kuuleman mukaan ole otollinen aika kirkasvalohoitoon. No, ehkä ensi syksynä.

Syksy on ollut opintojenkin osalta varsin työntäyteinen. Syksyn aloittanut neurofysiologia oli itselleni vaikeaa asiaa ja täynnä opeteltavia yksityiskohtia, ehkä myös jossain määrin puuduttavaa. Neurofarmakologia oli helppolukuisempaa, mutta opeteltavaa siinäkin riitti, koska kurssiin kuuluva lääkevalikoima oli varsin suuri. Neurofysiologian kohokohta oli neurologisen statuksen tutkimisen harjoittelu, koska vain itse kokeilemalla alkaa hahmottaa tutkimista käytännössä.

Nyt on viidettä viikkoa menossa svekem (sydän, verenkierto ja munuaiset), joka on minulle henkilökohtaisesti kevyemmältä tuntuva jakso, vaikka farmakologian osuudessa jälleen on opeteltavia lääkeaineita riittämiin. Jakso taitaa useimpien kurssikavereiden mielestä olla kevyempi kuin neuron kurssi, mutta itseäni helpottaa lisäksi vuosien työkokemus sairaalan sisätautiosastolla.  Entisellä työpaikallani suurin osa potilaista on sydänpotilaita, joten sanasto on tullut jo tutuksi. Olen myös työn puitteissa päässyt näkemään tutkimuksia/toimenpiteitä, joita keskiverto opiskelija pääsee näkemään vasta vuosien päästä. Olen ollut seuraamassa sepelvaltimoiden varjoainekuvausta eli angiografiaa viitisen kertaa ja sydämen ultraäänitutkimuksia olen nähnyt parikymmentä, EKG:sta, elvytyksistä, rytminsiirroista ja muista nyt puhumattakaan. Erityisesti angiografiassa ja sydämen ultraäänessä pääsee näkemään sydämen rakenteita ihan eri tavalla kuin pelkistä kuvista. Työ on opettanut ehkä myös hahmottamaan mikä tieto oikeasti on olennaista tulevaisuuden kannalta ja mikä ei.

Tämän jakson tentti lähestyy kovaa vauhtia, mutta onneksi kerrankin lukemiseni ovat varsin hyvässä aikataulussa. En tosin lainkaan epäile, etteikö vanhojen tenttien katsominen ja asioiden kertaaminen saisi ensi viikolla taas sievoista ahdistusta aikaan. Sitä on niin helppo luulla osaavansa, vaikka todellisuudessa puolet asioista olisikin jo unohtunut. Ja jottei tentin jälkeen pääsisi huokaisemaan helpotuksesta, on seuraava tentti luvassa jo vajaan viikon jälkeen. Kyseessä on väestön terveys -kurssi, joka on aiemmin opetettu 3. kurssilla, mutta meistä alkaen opetus siirtyy kakkoselle.  Kurssiin kuuluu vapaaehtoisia luentoja, joista yhdelläkään en tapani mukaan ole ollut. Olisi ehkä syytä hieman katsella luentokalvoja ennen tenttiä, koska tentti perustuu niihin eikä mitään varsinaista tenttikirjaa ole. Näiden tenttilukujen lisäksi tietysti aikatauluun kuuluu myös töitä ja jokaiselle viikonlopulle jokin sosiaalinen riento. Ohjelmaa riittää siis myös lähiviikoille, mutta yritän silti muistaa päivittää blogia useammin kuin kerran kolmessa kuukaudessa. :)

sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Paluu tangon ääreen osa n+1

Hehkun täällä balettitunnin jälkeistä euforiaa, tuntuu kuin leijailisin pari senttiä maanpinnan yläpuolella.

Alkuvuodesta hehkutin paluutani balettitangon äärelle. Menestys jäi keväällä kuitenkin heikoksi, kävin lopulta muistaakseni viidellä balettitunnilla ja sitten homma taas jäi sairastelujen ja työkiireiden takia. Uudella innolla päätin nyt syksyn tullen aloittaa taas uudestaan, en osaa edes laskea monettako kertaa. Olen ehtinyt käydä muutamia viikkoja tunneilla, tänään oli ehkä kuudes kerta. Tauon jälkeen ensimmäiset tunnit ovat aina tuskaa, puhumattakaan seuraavista päivistä, kun jalkapohjista niskaan on jokaikinen lihas kipeä. Nyt olen jo päässyt jossain määrin alkujärkytyksen yli ja pahimmat jumit ovat toivottavasti takana. Tosin tämänpäiväisen tunnin jälkeen en ole siitä enää ihan varma...

Tarkoituksena olisi käydä nyt alkuun kolme kertaa viikossa tunnilla, jotta kunto ja tekniikka palaisivat pikku hiljaa. Muut tunnit ovat 60 min perustason tunteja, siis juuri sopivia peruskunnon hiomiseen, mutta sunnuntaisin tunti on 90 min pituinen ja aivan eri luokkaa vaativuudeltaan. Kyseessä on sama tunti, jolla kävin viime keväänä, jolla siis käy väkeä satunnaisista harrastelijoista ammattilaisiin, joten taso on todella vaihteleva. Tunnin vaikeusaste ja fyysinen rasittavuus on kuitenkin ehkä suunniteltu niille hieman enemmän hommaa tehneille, joten nyt koko kroppa tekee hiljaista kuolemaa.

Jokaisella balettitunnilla mietin, onko tämä taivaallista vai kamalaa. Toisaalta rakastan balettia, toisaalta joka kerta on yhtä masentavaa ja turhauttavaa kun kroppa ei ole enää entisensä. Tiedän miltä liikkeiden kuuluu tuntua ja näyttää, koska olen balettia nuorempana varsin tosissani tanssinut. Valitettavasti siitä ajasta on kymmenen vuotta ja parikymmentä kiloa, joten kroppa ei enää tottele kuten ennen. Pahinta on se, että tiedän etten ikinä enää pääse entiselle tasolleni. Kovalla treenauksella kyllä saan lisää lihasvoimaa, tekniikka ja notkeuttakin, mutta en varmasti enää samalle tasolle pääse kuin nuorena. Ja se kirpaisee syvältä. Oman peilikuvan katsominen balettisalissa masentaa, koska mielessäni peilistä näkyvän kuvan pitäisi näyttää aivan toisenlaiselta (enkä nyt tarkoita makkaroita vyötäröllä vaan enemminkin lihasvoimaa ja notkeutta). Tätä kai vanheneminen on, että pitää hyväksyä muutokset kehossaan... Mutta silti se surettaa.

Nyt kun pahin alkujärkytys kropasta on poissa, huomaan olevani taas täysin koukussa. Toisaalta kehoni jokainen solu kaipaa lepoa, toisaalta kroppa huutaa lisää ja lisää.. Onneksi tiistaina jo on seuraava tunti. Toivottavasti leijun tässä euforiassa sinne asti.

tiistai 28. elokuuta 2012

Yhden vaiheen loppu ja uuden alku

Tuntuu, että siitä on vain silmänräpäys kun oli kevät ja luin viimeiseen tenttiin. Niin vain kolme kuukautta kesää tuli ja meni. Kuin sitä ei olisi koskaan ollutkaan.

Edellinen postaukseni taisi käsitellä pääsykoetta. Tuloksetkin tulivat jo aikaa sitten ja uudet innokkaat opiskelijat ovat kaupungista riippuen jo aloittaneet tai aloittavat lähiaikoina opintonsa. Omasta kaveripiiristäni liian harva sai paksun kirjeen, muilla oli jälleen karvas pettymys edessä. Suurin pettymys itselleni oli, ettei Helsinkiin päässyt yhtään kaveria sisään. Uusissa alfoissa ei siis ole kavereita, muutama tuttu nimi sentään.

Itse kävin pääsykokeen jälkeen hankkimassa alfavuoden pohjanoteerauksen tenttipisteissä. Sairastelun vuoksi huonolle lukemiselle jäänyt neuroanatomia nimittäin meni läpi surkealla 15 pisteen saldolla. Tärkeintä on kuitenkin, että läpi meni. Tosin itselleni jäi tunne, etten osaa asioita ollenkaan niin hyvin kuin olisi syytä, joten syksyn mittaan täytynee palata neuroanatomian äärelle vielä, mikä tapahtuu luontevasti syksyn neurofysiologian kurssin yhteydessä.

Pidin opiskelijalle harvinaista palkallista kesälomaa kokonaiset kuusi viikkoa, joista suurimman osan vietin reissatessa. Suurin syy blogihiljaisuuteen on siis täydellinen lomailu. Lomareissulta on  toistasataa valokuvaa, joten erillistä juttua lomamatkaltani ehkä myöhemmin. Loman jälkeen palasin vielä kahdeksi viikoksi entiseen työhöni sairaalaan, mutta olo oli koko ajan hieman irrallinen, koska tiesin aikani siellä käyvän vähiin. Vuodet sairaalatyössä ovat siis toistaiseksi ohi, ainakin siihen asti kunnes pääsen lääkärinvaatteissa takaisin. Oudolta, ehkä myös hieman haikealta, tuntuu vieläkin, etten todellakaan mene entiseen työhöni enää koskaan, vaikka totta puhuen ei ikävä olekaan takaisin.

Uusia tuulia elämääni tuovat siis eilen startanneen toisen opiskeluvuoden (miten niin mä en ole enää alfa??) lisäksi täydellinen alanvaihdos uuteen työhön. Vajaa kuukausi on nyt takana ja olen rakastunut. En keksi toistaiseksi ainuttakaan huonoa puolta uudesta työstäni, hyviä sen sijaan vaikka millä mitalla. Uusi työni on tutkimustyötä lääketieteen alalla, tarkemmin genetiikkaa. Olen aina ollut kiinnostunut tutkimuksesta ja harkitsin viime syksynä tutkijalinjalle pyrkimistäkin (mitä en lopulta tehnyt), niinpä tämä on todella innostavaa, vaikkakin haastavaa, koska kaikki on minulle vielä uutta. Tein nyt ensimmäisen kuukauden täysipäiväistä työtä, mutta tarkoitus on jatkaa opintojen ohella osa-aikaisia töitä toistaiseksi.  Tässä siis toinen syy blogin pitkäksi venähtäneeseen taukoon. Niin ihanaa kuin uusi työni onkin, oli se myös aluksi raskasta. En ollut tottunut niin paljon ajattelutyötä vaativaan työhön ja lisäksi ihan kaikki oli uutta asiaa, joten ensimmäiset pari viikkoa menivät käytännössä töissä ja nukkuessa. Työpäivän päättyessä tuntui, että aivot ovat niin väsyneet, ettei mitään muuta jaksa tehdä kuin mennä kotiin nukkumaan. Nyt tilanne on jo normalisoitunut, kun asiat alkavat olla tutumpia ja aivotkin ovat heränneet horroksestaan.

Huolimatta pitkästä hiljaisuudesta joku vielä muisti olemassaoloni, kiitos tunnustuksesta zona viragolle. Antaisin mielelläni tunnustuksen takaisin sinulle, mutta se lienee kiellettyä. :) Blogisi on kuitenkin säännöllisesti ollut lukulistallani kesälläkin, vaikka itse en olekaan ehtinyt kirjoitella.




Tunnustuksen säännöt: 
1. Kiitä linkin kera bloggaajaa, joka antoi tunnustuksen.
2. Anna tunnustus eteenpäin 5:lle lempiblogillesi ja kerro siitä heille kommentilla.
3. Kopioi Post it - lappu ja liitä se blogiisi.
4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu vain Post it -lapulla ja toivo, että lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin.


Itse haluaisin jakaa tunnustuksen seuraaville: 
1. Opintomatka, jonka teksteistä sain voimaa ja uskoa omaan pääsykoelukemiseeni
2. englannin elämää, arvostan Sofian pohdintoja tulevasta ammatistaan ja muista elämän kiemuroista. On hyvä, että joku kertoo myös niistä epävarmuuden tunteista, mitä nuoren lääkärin päässä voi liikkua. Luin Sofian blogia jo vuosia sitten, kun  blogilla oli ihan eri nimikin. 
3. Nealle Tassunjälkiä sydämessä-blogiin, jossa arvostan ihania sisustusideoita ja eläinlääkisopiskelijan arjen kuvausta (itse kun en siltä sektorilta väkeä tunne). Vielä ihanammaksi kissafanin silmissä blogi muuttui, kun uusin karvainen perheenjäsen liittyi joukkoon. :)
4. Kaunis pieni elämä Ihailen (ja kadehdin) Annen taitoja, jonka kaltaisia minulle ei ole suotu pisaraakaan. En osaisi tehdä omin käsin mitään vastaavaa, mutta kuvat ovat silti innostavia.
5. Hears&Minds Yksi ensimmäisistä blogeista joihin jäin koukkuun lääkisprojektia aloitellessani. Lääkisjuttujen ohella urheilu- ja ruoka-aiheet ovat lähellä sydäntäni.

Nyt on mentävä muihin puuhiin, työmatkalla kun olen, mutta yritän palata asiaan vähän nopeammin kuin kolmen kuukauden päästä...








tiistai 22. toukokuuta 2012

Viime hetken vinkit

Tässä isona ja viisaana on hyvä neuvoa muille miten homma kannattaa hoitaa kotiin. :D
Oikeasti, ei mulla mitään taikakeinoja ole, joilla voisi sisäänpääsyn taata, omakin suoriutumiseni oli varmasti isolta osin hyvää tuuriakin, että kysyttiin juuri niitä oikeita asioita.

Jos nyt jotain yritän kuitenkin kannustukseksi sanoa, vaikka osa näistä on varmasti itsestään selvyyksiä...

Lepää. Nyt on myöhäistä alkaa enää paniikissa opettelemaan liuoslaskuja tai lämpöoppia. Kertaamisessakin on se riski, että muistaa kaiken mitä ei vielä osaa ja tässä vaiheessa olisi kuitenkin tärkeämpää vakuuttaa itsensä siitä, että on paljon asioita mitä osaa kyllä. Siispä kirjat kiinni ja ajatukset muualle, sen verran kuin se nyt mahdollista on. Itse tarkistin vielä viimeisenä iltana muutaman nippelitiedon biologiasta saadakseni mielenrauhan, mutta älä kokeile samaa, ellet ole varma että yhden asian tarkistus ei johda paniikinomaiseen kirjojen selaamiseen.

Pakkaa laukku. Muista laittaa kyytiin valmiiksi laskin, kenties varalaskinkin (tarkista patterit!), kirjoitusvälineet ja henkilöllisyystodistus. Ainakaan Helsingissä ei tänä vuonna saa viedä saliin viivottimia tai yliviivaustusseja, mutta sen sijaan kuulakärkikynä pitää olla, samoin luonnollisesti lyijykynä ja kumi. Suosittelen myös erittäin lämpimästi rannekelloa, koska ainakaan Helsingissä ei joka salissa ole kelloa sellaisessa paikassa, että se näkyisi kaikille. Ja mikään ei ole piinaavampaa kuin se, ettet voi seurata ajan kulumista. Itselläni oli mukana myös korvatulpat, koska käytän korvatulppia muutenkin paljon (häiriinnyn helposti pienistä äänistä), jolloin niiden tuoma vaimennus salin ääniin tuntui rauhoittavalta. Jos et ole tottunut korvatulppiin, en tiedä onko nyt oikea hetki  kokeilla, mutta toisaalta eiväthän ne paljoa paina.

Vaatetus? Kokeessa on tarkoitus istua takamuksensa päällä viisi tuntia yhtä menoa, joten mukavuudenhaluisena olin itse paikalla verkkareissa ja villasukissa. Mieti, millaiset vaatteet ovat tarkoituksenmukaiset itsellesi, ei ole kivaa jos housujen sauma hankaa tai paleltaa koko viisituntisen.

Tankkaus. Oletko niitä ihmisiä, jotka pärjäävät hyvin viisi tuntia syömättä ja juomatta? Jos olet, hyvä niin. Jos et, mieti millaiset eväät toimivat parhaiten itselläsi, jotta vireystaso pysyy hyvänä. Hanki eväät jo ajoissa edellisenä iltana, ettei tarvitse koeaamuna stressata niistäkään. Ota valmiiksi juomapullosta mahdollinen etiketti irti ja muutenkin pakkaa eväät valmiiksi läpinäkyvään pakkaukseen. Tilaa tavaroille ei välttämättä ole paljon eikä papereita ole kiva sotkea, joten kannattaa miettiä käytännöllisyyttä myös. Jokainen tietää itse, mitkä eväät toimivat itsellä hyvin; suklaa, voileipä, hedelmät... Itselläni voittaja-annos oli valtava kulho mansikoita, vadelmia, pensasmustikoita,  salmiakkia ja kasvissushia kurkkumakien muodossa, siis naposteltavia joita on helppo napsia toisella kädellä samalla kun lukee aineistoa. Vähintään vesipullo kannattanee ottaa mukaan, jos ei muuten niin janon pelosta. :)

Käy katsomassa koesalisi. Aamulla ei naurata, jos et löydä ajoissa paikalle. Yksi stressitekijä vähemmän aamulle, kun tiedät minne olet menossa. Ja aamulla kannattaa lähteä ajoissa, koska juuri keskiviikkona voi olla se päivä, kun bussi ei tule.

Koesalissa: Muista jättää kännykkä reppuun suljettuna! Taskussa soiva kännykkä saattaa toimia hylkäysperusteena. Mieti etukäteen, luuletko juoksevasi tiuhaan vessassa? Jos uskot niin olevan, kannattaa yrittää päästä istumaan rivin päähän, jolloin liikkeelle lähtö ei ole niin hankalaa. Itse tiesin, etten missään tapauksessa käy vessassa koko kokeen aikana, joten ängin tarkoituksella rivin keskelle istumaan, etten sitten joudu turhaan nousemaan välillä päästämään muita vessaan.

Itse kokeen teosta: Aloita kirjoittamalla nimesi ja muut tunnistetietosi! Tiedot on kirjoitettava koeajalla ja tätä et halua unohtaa, saattaisi itku päästä palautusjonossa, jos paperista puuttuu nimi (näin kävi eräälle viime vuonna salissani). SELAA LÄPI koko tehtäväpaperi, jotta saat yleiskuvan kokeesta. Usein 1. tehtäväksi on laitettu joku aikaavievä tehtävä, johon saa hukattua tunninkin kevyesti, siitä ei siis yleensä kannata aloittaa. Kun olet selannut tehtävät läpi, hahmottele karkeasti ajankäyttösi. Jos tehtäviä on 15, laskennallisesti aikaa olisi vajaat 20 min. per tehtävä. Kun alat sitten tehdä tehtäviä, vilkuile kelloa välillä. Jos et pääse jossain tehtävässä eteenpäin, älä jää junnaamaan siihen, vaan siirry eteenpäin. Tunnin hukkaaminen johonkin laskuun, missä ei pääse alkua pidemmälle, ei kannata. Jos tehtäviä selaillessa on tullut vastaan vahvuuksiasi, aloita niistä. Tai sitten aloita edes siitä vähiten vaikeasta. :) Kun tehtyjen tehtävien määrä kasvaa, itseluottamuksesi paranee ja homma toimii paremmin.

Jos aika riittää, joka tehtävään kannattaa raapustaa edes muutama rivi, jotain kaavantynkää tai vastaavaa laskujen kohdalla. Näistä ropisee yllättävän kivasti irtopisteitä, etenkin jos on ollut vaikea tehtävä, jota ei yleisesti ole osattu. Muistan, kuinka meille valmennuskurssilla esiteltiin joltain vuodelta todella vaikeaa kemian tehtävää, josta joku oli saanut 3/6 kirjoittamalla reaktioyhtälön käytännössä suoraan tehtäväpaperista kopioimalla. Mutta koska tehtävää ei juuri kukaan ollut osannut, pienellä yrittämiselläkin sai pisteitä. Raapusta siis jotain edes! Ja siihen aikaa vaativaan aineisto/essee/monivalinta tms tehtävään kannattaa perehtyä sitten loppupuolella, kun näkee missä menee ajankäytön suhteen. Itse jätin viime vuonna monivalintatehtävän viimeiseksi, koska näin heti, että siitä pisteiden saaminen veisi aikaa paljon. Lopulta sitten roiskin monivalinnat kymmenessä minuutissa ja sain pisteistä ehkä puolet, mutta en usko että olisin tunnissakaan päässyt kovin hyville pisteille. Sen sijaan säästämässäni ajassa sain tehtyä muita tehtäviä eteenpäin. Tämän vuoden kokeesta en osaa veikkailuja sisällön suhteen tehdä, mutta melko varma asia lienee se, ettei aikaa tänäkään vuonna liikaa ole.

Tuolla toisen postauksen kommenttiosiossa Hammaskeiju kyseli tehtäväpaperin suttaamisesta. Kyllä, sen saa sutata vaikka mustaksi.  :) Tehtäväpaperin saa viedä mukanaan kokeesta, joten sotkujaan ei tarvitse edes jättää kenenkään nähtäväksi. Helsingissä ainakaan erillistä suttupaperia ei saa, mutta tosiaan tehtäväpaperissa on yleensä hyvin tilaa sotkea. Itselläni tehtäväpaperi oli täynnä raapustuksia, koska itse olen myös etenkin fysiikassa ja kemiassa sellainen, että tarvitsen ensin hahmotelman asiasta suttupaperiin.

Nyt en kai keksi enää mitään sanottavaa aiheesta, paitsi että usko itseesi! Tietoa on päässä varmasti enemmän kuin itse uskoo, eikä kaikkea tarvitse osata, ei todellakaan. Tuurilla on iso osa tässä kisassa, koska jokaisella on ne vahvat alueensa, mistä pisteitä tulee helposti. Nyt rauhallinen päivä ennen koetta, sitten hyvät yöunet ja leppoisin mielin kokeeseen. (Helpommin sanottu kuin tehty)


Tsemppiä kaikille!

maanantai 14. toukokuuta 2012

Soluttautuja

Opiskeluista tai mistään muustakaan on kovin vähän raportoitavaa, kun päiviin ei kuulu juuri muuta kuin makaamista. En ole viiteen viikkoon ollut yliopistolla, koska olen ollut sairaana. Olen yrittänyt saada luettua neuroanatomiaa, koska kolmen viikon jaksosta on nyt jo ensimmäinen takana ja lukemista on ihan riittävästi. Poissaolostani johtuen korvaavia tehtäviäkin riittää. Sairaana lukeminen on kuitenkin normaaliakin tehottomampaa, olen ehkä tunnin-kaksi päivässä saanut luettua, enkä ole ollenkaan varma onko siitäkään jäänyt mitään mieleen. Uskon kyllä saavani alueen vielä kirittyä tenttiin mennessä, kunhan pidän hyvää tahtia yllä parannuttuani.

Minulla on krooninen sairaus, jota en nyt tarkemmin lähde ruotimaan täällä, mutta sairauteni seurauksena välillä olen useampia viikkoja poissa pelistä. Nyt olen viettänyt jo muutamia viikkoja sairaalassa, eikä tämä todellakaan ole ensimmäinen (ja jos vanhat merkit paikkansa pitävät, tuskin viimeinenkään) sairaalahoitoni. Täällä pitkinä ja hiljaisina öinä maatessaan ehtii pohtia kaikenlaista, mutta muutamia asioita ehkä voisin jakaa. 

Sairastamisestani johtuen olen saanut vuosien mittaan tilaisuuden havainnoida tulevan ammattini edustajia potilaan vaatteissa monta kertaa ja olen muodostanut paljon käsityksiä siitä, millaista on onnistunut ja vähemmän onnistunut vuorovaikutus. Toivon, että pystyisin potilaan näkökulman muistamaan sitten jonain päivänä omassa työssäni, kun tiedän miltä siinä pyjamassa makaaminen tuntuu. Olen ollut monesti opetuspotilaana, joten siihenkin rooliin osaan asettua. Olen tehnyt myös monenlaisia mielenkiintoisia havaintoja sairaanhoitajien ammattitaidosta (ja toisinaan myös ammattitaidottomuudesta) ja huomannut miten paljon virheitä hoitoketjussa esimerkiksi lääkkeiden osalta käytännössä voi tulla. Tälläkin hoitojaksolla olen kerran jos toisenkin tutkaillut lääkekippojani, kun niistä on puuttunut jotain tai ollut jotain liikaa. Luottaisin järjestelmään huomattavasti enemmän, jos en olisi itse sairaalasängyssä koskaan maannut.

On myös mielenkiintoista olla potilashuoneessa silloin, kun paikalla ei ole hoitohenkilökuntaa. Henkilökuntaan kohdistuva arvostelun määrä on melkoinen. Olen oppinut huonetovereiden keskusteluja kuunnellessa paljon siitä, kuinka potilaat kokevat lääkäreiden ja hoitohenkilökunnan kanssa tapahtuvan vuorovaikutuksen ja hoidon. Eniten olen kiinnittänyt huomiota siihen, miten vähän monet potilaat ovat perillä hoidostaan ja itseään koskevista asioista. Itse olen sairaalassa kauan työskennelleenä hyvin perillä osaston päiväohjelmasta ja siitä, että hoitajat eivät yleensä istu kahvilla juoruamassa, vaikka eivät heti soittokellon kutsuun reagoisikaan, mutta tätä eivät monet ihmiset usko. 
Potilashuone on aivan oma maailmansa. Hämmästyttävän hyvin samassa huoneessa 24 tuntia vuorokaudessa makaaminen tuntuu myös saavan ihmisiä ryhmäytymään. Esimerkikiksi kuuden hengen huoneessa voi olla varsin tiivis yhteisö, jossa jaetaan kaikki ilot ja surut. Liian häveliäs ei tietysti voikaan olla, kun vessatarpeista lähtien kaikki on toisten kuultavissa. Varsinkin hieman varttuneemmilla naisilla on myös ikävä tapa olla kovin uteliaita toisten vaivoista. Itse olen sairaalakonkarina väsynyt pelkästä ajatuksesta, että minun pitäisi jakaa sairauteeni tai elämääni koskevaa tietoa muiden kanssa. Kun olen sairaalassa, mieluiten lepään omissa oloissani enkä juoruile naapuripedin mummon kanssa. Hiljaa verhojen takana jököttämällä vain saa helposti tylyn maineen ja tuhahteluja verhon takaa... Kaikkein vähiten minua kiiinnostaa kuulla toisten sairauksista. Lääkärinä jonain päivänä se on työtäni, mutta itse potilaana ollessani minua ei voisi vähempää kiinnostaa miksi naapurisängyn Marja-Leena siinä makaa.

Olen tässä viime viikkoina miettinyt sitä, onko sairaalasängyssä makaaminen tulevina vuosina erilaista, kunhan olen lääkärikunnan jäsen? Potilaana koen välillä tulevani suorastaan tylysti sivuutetuksi minua koskevissa asioissa lääkärin kierrolla, toisin sanoen minulle ei kerrota suunnitelmista/tutkimuksista tai sitten puhutaan hyvin epämääräisesti. Tiedän omasta taudistani varsin paljon (ehkä enemmän kuin keskivertopotilas) ja ylipäätään olen nuori ja järjissäni oleva ihminen, niin joskus tuntuu typerältä kun lääkäri puhuu liian "maallikkokieltä" tai puhuu asioistani vain hoitajalle minut sivuuttaen. Kun jonain päivänä olen asioista enemmän perillä oleva kollega, kenties sitten potilaanakin minua kohdellaan kollegamaisemmin ja asioista puhutaan niiden oikeilla nimillä. Hoitopäätösten tulee toki ollakin hoitavalla lääkärillä, eikä lääkäriys tekisi minusta yhtään vähempää potilasta, mutta ehkä tiedonsaanti olisi helpompaa. Nyt jo, vaikka olen vasta keltanokka opiskelija, olen huomannut hoitohenkilökunnan suhtautuvan minuun hieman eri tavalla (ne jotka tietävät mitä opiskelen). Yksi päivystävä lääkärikin erään tutkimuksen hyötyjä ja haittoja punnitessaan sanoi hauskasti, että "kun olet alalla niin kyllähän sä tiedät", vaikka toistaiseksi en vielä niin paljon tiedäkään.

Toinen puoli tässä on se, että muiden potilaiden kanssa en välttämättä haluaisi tulevaisuudessa jakaa ammattiani, koska nyt jo tuntuu, että joudun kiusalliseen asemaan. Kun en olekaan enää tasavertainen potilas, olen kuin vastapuolen vakooja. Joku hoitajista lipsautti opiskelualani huonetovereiden kuullen sillä seurauksella, että loppuillan minulta kyseltiin, mitähän tämä ja tämä asia tarkoittaa ja miksi ne tuollaisia kokeita tilaavat... Koita siinä sitten olla yhtä aikaa kohtelias ja kuitenkaan ottamatta kantaa toisten asioihin. Hoitohenkilökuntaan kohdistuva arvostelu myöskin kummasti väheni huoneessamme sen jälkeen, ehkä minua ei koettukaan enää liittolaisena vaan vastapuolen soluttautujana.

Tämmöistä pieni lääkärinalku pohdiskelee yön hiljaisina hetkinä...

tiistai 8. toukokuuta 2012

14 päivää 13 tuntia 57 minuuttia...

...on aikaa seuraavaan pääsykokeeseen. Tässä kohtaa kevättä tuhansilla alkaa varmasti pääsykoestressi nousta uusiin mittoihin ja kirjastojen lukusalit täyttyvät Galenoksen lukiokirjojen lukijoista. Tuntuu hassulta, että nyt tosiaan lukusalit eivät ole Galenoksia pullollaan, vaan lääkishakijat soluttautuvat muiden kevään pyrkijöiden joukkoon. Ennen kohtalotoverin erotti kätevästi. Tosin Terkossa fysiikan kirjojen näkeminen kyllä pistää epäilemään, että tuskin sinne kukaan on TKK:n pääsykokeisiin tullut lukemaan. :)

Itselläni urakka on onneksi ohi, mutta viime kevään tunnelmat ovat vielä todella elävinä mielessä. Kun näen keväisen auringonpaisteen ikkunan takana, takaraivossa alkaa heti jyskyttää ajatus, että pitäisi lukea, pääsykoe on ihan kohta. Erityisesti itselläni tämän hetkiset olosuhteet (sairastin samaan aikaan viime keväänä) assosioituvat kovin kiinteästi viime kevääseen. Muistan kuinka tässä kohtaa kevättä toivoin hartaasti päivien kuluvan hitaammin, jotta ehtisin vielä oppia uutta. Sama fiilis jatkuu nyt, vaikka tällä kertaa aikaa lisää tarvittaisiinkin neurobiologian lukemiseen pääsykokeiden sijaan.

Kaveripiirissäni on peräti 14 ihmistä mukana tämän kevään koitoksessa, suurin osa heistä viime vuoden valmennuskurssikavereitani. Valmennuskurssimme yhteishenki oli pienen porukan osalta ehkä poikkeuksellisenkin hyvä, ystävyys on jatkunut kokeen jälkeenkin. Jännitettävää riittää siis myös minulle kokeen lähestyessä, koska toivoisin tietysti kaikkien kavereiden pääsevän tänä vuonna opiskelemaan. Ajatukset harhautuvat varsin usein lukiokirjojen kanssa paahtavien kaverien luokse ja toivon että kaikilla riittää virta vielä kaksi viikkoa. Yritän ajatusten voimalla tsempata kavereita ylittämään itsensä ja säilyttämään silti hyvät fiilikset. Onneksi porukasta löytyy hyvällä itseluottamuksella varustettuja, jotka sitten tsemppaavat muitakin asenteellaan (J, pidä linja yllä loppuun asti). Ja mä uskon teihin, kaverit!

Näin lähellä itse koetta perustaitojen pitää tietysti olla jo hallinnassa. Viimeiset viikot kuitenkin ovat mielestäni tärkeitä henkisen kantin kannalta, että saa pidettyä itsensä taistelutahtoisena mutta silti järjissään. Tasaväkisten hakijoiden joukossa erot ovat pieniä, joten pienikin asia voi ratkaista.

Itse en ottanut mitään varsinaista loppuspurttia lukemisen kanssa viime keväänä. Tein muutamia kertoja vuoden mittaan jonkinlaista lukusuunnitelmaa, mutta en niitä koskaan noudattanut. Toukokuussa lukusuunnitelmaa ei edes ollut enää, etenkään kun sairastelu pisti lukuaikoja uusiksi kuitenkin. Alunperin olin ajatellut viimeiset pari viikkoa vain kertailla opittua, mutta todellisuudessa tässä kohtaa ei todellakaan ollut asiat sillä mallilla, että olisin voinut kertailuun keskittyä. Pikemminkin minulla oli niin pitkä lista asioita, joita olisi vielä pitänyt opiskella, että ahdistuin siitä jos yritin tehdä lukusuunnitelmaa.

Paahdoin viimeiseen viikkoon asti fysiikassa ja kemiassa asioita joita en vielä osannut (ja niitähän riitti), biologian osalta ote oli aavistuksen kertaavampi. Ihan viimeisinä päivinä taisin sentään siirtyä kevyempään kertailuun ja viimeisenä iltana en juuri kirjoja avannut. Jonkin anatomian nippelitiedon taisin tarkistaa vielä ennen nukkumaanmenoa, ettei se kaihertaisi koko yötä päässä, mutta muuten yritin enimmäkseen rentoutua ja kerätä itseluottamusta seuraavalle päivälle. Päässäni yritti sitkeästi herätä paniikki siitä, että sähköoppi, magnetismi, kemian liukoisuuslaskut ja moni muukin asia eivät ole hallussa. Yritin kuitenkin parhaani mukaan muistaa, että syyskuussa vielä en osannut laskea tavallista v=s/t fysiikan laskuakaan, eli edistys oli ollut aivan huimaa.

Vaikka juuri nyt tuntuisi siltä, ettei osaa mitään ja kaikki muut tietävät kaiken, kannattaa muistaa silti, että aivan varmasti osaat vaikka mitä jos vertaat vaikkapa tammikuuhun, eikä siellä kokeessa todennäköisesti kukaan kaikkea osaa. Positiivista ajattelua siis kehiin (tiedän, helpommin sanottu kuin tehty) ja panikointi pois. Vielä ei myöskään kannata heittää hanskoja tiskiin uuden oppimisen suhteen, itse opin vielä viimeisenä viikonloppunakin asioita, jotka saattoivat ratkaista sisäänpääsyn. Se, paljonko ehtii oppia vielä kahdessa viikossa on varmasti hyvin yksilöllistä. Itse en missään vaiheessa kevättä lukenut täysiä päiviä, minun keskittymiskykyni ei siihen riitä. Taisin viimeisen kahden viikon aikana tehdä jopa oman ennätykseni ja lukena päivänä tai kahtena 8 h, mutta muuten lukemiseni olivat enimmäkseen tavanomaisella 2-4 h/päivä tasollani. Kokeen lähestymisestä huolimatta kävi salilla, tapasin kavereita ja laitoin ruokaa. En usko, että pääkoppani olisi kestänyt täyttä eristäytymistä, vaikka toki monesta menosta kieltäydyinkin. Jokainen tietysti itse tietää, mikä on järkevä tuntimäärä itselleen, mutta en usko että viimeisinä viikkoina kannattaa ainakaan lisätä lukumääriä kauheasti, ettei ajaudu hermoromahdukseen.

Täältä suuri motivaatiopotku ja tsemppaus loppurutistukseen, kohta se on (onneksi) ohi!

maanantai 30. huhtikuuta 2012

Rauhaisaa vappua!

Kun ei käy ulkona vappuhulinassa,  ei oikein tajuakaan, että on todella jo vappu. Sehän tarkoittaa kevättä! Jee! Tosin vielä odottelen sitä, että pääsisin ulos nauttimaan keväästä, toistaiseksi olen ihaillut sitä vain ikkunan läpi.
Täällä vappu sujuu hyvin hiljaisesti, koko juhlasta ei olisi havaintoakaan, elleivät hyvät ystävät olisi piristäneet päivääni tuomalla kotitekoisia munkkeja ja muita herkkuja. Ystävät <3

Päivän toinen ilonaihe oli läpäisty kehitysbiologian tentti. Ruskuaispussitarinointini oli sitten riittänyt ja tentti on läpi, varsin kelvollisella 21/24 pisteellä vielä. Hieman tosin hämmästyin, kun huomasin opintopisteiden ilmestyneen myös weboodiin, sillä en ollut palauttanut kurssin jaksokirjaa (monistenivaska, johon pakollisista opetuksista kerätään kuittaukset opettajilta). Meille on nimenomaan teroitettu, että kurssi ei ole hyväksytty eikä opintopisteitä saa, ennen kuin jaksokirja on palautettu täytenä opintotoimistoon. No, niin vain 3 op weboodissa koreili. Hyvä näin, koska en hetkeen vielä jaksokirjaa palauttamaan pääse. Opintopistesaldohan kasvaa suorastaan päätä huimaavaa vauhtia, kohta on 10 % opinnoista kasassa. :D

sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Poissaoloista

Kovin vähän on raportoitavaa tältä viikolta. TULE lähenee loppuaan, tentti on ensi viikolla. Tällä viikolla olisi ollut pakollista opetusta kolme kappaletta, mutta en päässyt yhteenkään, koska sairastaminen jatkuu. En siis ole mitään muuta tehnyt kuin maannut ja jaksaessani lukenut anatomiaa.

Olen nyt kolmatta viikkoa pois yliopistolta ja korvaavien tehtävien määrä alkaa pikku hiljaa stressata. Onneksi kuitenkin toistaiseksi opettajilta on löytynyt joustoa. Vanhemmat opiskelijat varoittelivat aiemmin, että lääkiksessä poissaolojen kanssa temppuilu ei aina onnistu, vaan opetuksia voi joutua korvaamaan seuraavana vuonna. Arvelin jo alussa, että itselleni näitä poissaoloja sairastelun vuoksi tulee, koska minulla on perussairaus, joka aiheuttaa ongelmia säännöllisesti. Tämän ennakoiden olen ollut opettajiin varsin varhaisessa vaiheessa yhteydessä ja varoitellut olemassaolostani. :D

Nyt sitten kun pääsin todenteolla poissaolosäädöksien rajoja testaamaan, olen saanut huomata joustoa löytyvän, kun oikeasti on sairaana. Varmasti lomamatkan tai vastaavan takia ei samalla tavalla poissaoloja anteeksi saisi, eikä mielestäni tarvitsekaan. Sairastaminen on kuitenkin asia jolle ei voi mitään, joten siinä mielessä on hyvä, että toistaiseksi en ole vielä ongelmiin joutunut. Kliinisessä vaiheessa tilanne varmaankin on toinen, koska siellä on enemmän pakollisia opetuksia, joista ei vain voi olla pois.

Nyt olen pbl:n poissaoloista saanut korvaavia kirjallisia tehtäviä, käytännössä avauksesta tulee aina korvaavaksi mind map tapauksen aiheesta ja purku korvataan esseellä, jonka ohjepituus opettajasta riippuen 2-3(-4) sivua. Nyt minulla on rästissä kolme avausta ja neljä purkua, joten kirjoitettavaa riittää, kunhan jaksan asioihin keskittyä tarpeeksi. Lisäksi olin poissa Elävästä anatomiasta, joka on siis eräänlaista kavereiden tutkimista. Tämän opetuksen osalta mahtava jaksovastaavamme ystävällisesti lupasi, että käy tapauksen asiat kanssani läpi kunhan paranen. Olin pois myös kliinisen propeudetiikan opetuksesta, jossa niinikään harjoitellaan perustutkimistaitoja kurssikavereiden kanssa. Poissaoloani selvitellessäni kohtasin jälleen käsittämätöntä ystävällisyyttä ja joustavuutta. Opettajalääkäri (jolla varmaan olisi muitakin töitä) sanoi, että soittele sitten kun olet kunnossa, niin sovitaan joku kerta, että käydään läpi opetuksen asiat. Mielellään juhannukseen mennessä. :D Havaittavissa lievää pessimismiä paranemiseni aikataulun suhteen?

Toistaiseksi näyttää siis siltä, että selvitän poissaoloni kunnialla, kunhan nyt ensin paranen ja pääsen lukemisen (ja tehtävien) pariin. Tällä hetkellä näyttää vähän huonolta tentin suhteen, en todennäköisesti pääse osallistumaan siihen, joten joudun suorittamaan tentin uusinnassa. Se kyllä ottaa päähän, ei ole kiva roikottaa tenttejä uusintoihin, mutta vaihtoehtoja ei taida nyt olla, ellei ihmeparanemista (jota ei ainakaan vielä ole tullut) tapahdu ensi viikon aikana.

Nyt jatkan taas lepäilemistä ja toivon parempia aikoja ensi viikolle.

torstai 19. huhtikuuta 2012

Käsitöitä ja vähän muutakin.

Pariisista palattuani edessä oli heti tiukkaa pänttäystä, koska kävin uusintatentissä tekemässä Kehitysbiologian tentin pois roikkumasta. Alkuperäisestä tentistä olin poissa, koska olin kipeä, joten halusin saada mahdollisimman pikaisesti tentin hoidettua. Uskon ja toivon tentin menneen läpi, tosin yksi kysymys sai aivoni lyömään niin tyhjää, että nollasääntö saattaa koitua kohtalokseni. "Ruskuaispussin kehitys ja tehtävät" veti hiljaiseksi, en kyennyt keksimään miten siitä aiheesta saa neljän pisteen edestä asiaa ja jotenkin sitten menin niin lukkoon, että unohdin nekin vähät mitä olisi pitänyt muistaa. Salin ulkopuolella sitten muistin, että niin, en sitten maininnut niitä primordiaalisia sukusoluja ja veren kantasoluja... Hieman ottaa kyllä päähän, jos tuosta jää kiinni läpipääsy, koska kyllä tuon verran olisi pitänyt muistaa. Jotenkin vain aivoni lukkiutuivat niin, etten osannut ajatella järkevästi. Muiden tehtävien osalta ei pitäisi hätää olla, joten peukut pystyyn, että sen pisteen verran sain ruskuaispussistakin tarinoitua.

Yksi opintopiste lisää kertyi suoritetusta perusterveydenhuollon jaksosta eli terveyskeskuskäynneistä. Kävimme terveysasemalla kaikkiaan viisi kertaa ja olin joka kerta eri lääkärin kanssa. Työtapoja tuli vastaan hyvin erilaisia, mutta ei mitään hämmästyttävän uutta. Toiset lääkärit käyttivät valkoista takkia vastaanotolla, toiset eivät. Toiset kättelivät potilaita, toiset eivät. Vastaanottoja seuratessa huomasi myös lääkärin persoonan ja vuorovaikutustaitojen vaikutuksen vastaanoton kulkuun.
Käyntien lisäksi opintopisteen eteen piti tehdä opintopäiväkirjaa noin 1-2 sivua ja osallistua purkutilaisuuteen. Itse näpyttelin viimeisenä iltana kiireellä päiväkirjaa ja tuli huomaamatta tekstiä 4 sivua, hups... Olin sairaana ja näin ollen poissa purkutilaisuudesta, mutta ilmeisesti oppimispäiväkirjani oli niin vakuuttava, etten joutunut mitään korvaavaa tehtävää poissaolostani tekemään. ;D

Mitä tästä sitten jäi käteen? Ainakin vaihtelua kirjojen pänttäämiselle, jos ei mitään sen syvällisempää. Vastaanoton herättämien tuntemuksien pohdiskelu jälkikäteen antoi uusia näkökulmia omiin asenteisiin ja samalla oppi kiinnittämään huomiota lääkäreiden usein tiedostamattomiin tottumuksiin. Sellaiselle, joka ei ole koskaan ollut terveydenhuollossa töissä, tämä jakso oli varmasti vieläkin antoisampi, kun pääsi näkemään käytännön työtä ehkä ensimmäistä kertaa elämässäään.

Vielä terveyskeskuskäyntejäkin huomattavasti innostavampaa oli kliinisen propeudetiikan opetukseen kuulunut ompeluharjoitus. Katsoimme ensin opetusvideon perustekniikoista ja muutamasta perusompeleesta ja sen jälkeen ehdimme vajaan tunnin aikana harjoitella vaahtomuoviin ompeleiden tekoa. Vaahtomuovi materiaalina ei kovin läheisesti ihoa muistuta, mutta pääpaino harjoituksessa olikin välineiden käytön ja solmujen teon opettelussa. Hieman se hiljaiseksi veti, kun opettaja alussa sanoi, että tämä on ainoa harjoituskerta vaahtomuoviin, seuraavaksi on edessä luomenpoisto (kuolleen) sian jalasta ja sitten onkin vuorossa jo elävä ihminen! Kovin vähän kuivaharjoittelua siis on, mutta toisaalta eihän se sama ole kuitenkaan kuin oikean ihon ompelu. Kai siihen harjaantuu sitten ajan kanssa. Vaikka haavojen ompelu vielä tuntuu kovin kaukaiselta, silti oli mukavaa päästä tekemään jotain konkreettista käsillään. Pienet käytännön harjoitukset aina antavat lisämotivaatiota myös teorian opiskeluun.

Tuki- ja liikuntaelimistön kurssi on edennyt vauhdilla, tenttiin on enää kaksi viikkoa. Kurssin alkaessa parin kuukauden mittainen lukujärjestys näytti todella pitkältä, mutta jonnekin viikot ovat hurahtaneet. Itselläni on lukuaikataulu pahasti jäljessä sairastelujen ja lomailun takia, nyt täytyisi siis ottaa loppukiri seuraavien parin viikon aikana. Tosin nyt olen taas kipeä, joten saa nähdä miten loppukirin kanssa käy. Tällä viikolla en ole käynyt yliopistolla (tai töissä) ollenkaan, enkä menekään. Siitä huolimatta alaraajan opiskelu on aivan alkutekijöissään, koska en ole sairastamiseltani jaksanut keskittyä lukemiseen. Toivottavasti vointi helpottaisi pikaisesti, jotta saan lukemiset kohdalleen tenttiin mennessä. Sairastelua lukuunottamatta tällä kurssilla ei ole tullut sellaisia pahoja motivaatiokuoppia kuin aiemmilla kursseilla, koska anatomia on vaan niin paljon mielenkiintoisempaa. Tosin opeteltavaa on niin paljon, että ilman motivaatiota tästä ei tulisikaan mitään. Ja anatomian haluaisin oppia oikeasti hyvin ihan itsenikin takia, koska uskon näillä tiedoilla olevan käyttöä tulevaisuudessakin, toisin kuin vaikkapa biokemialla.

Nyt nukkumaan ja toivotaan ihmeparanemista yön aikana...

maanantai 16. huhtikuuta 2012

Aika rientää

Huh, miten nopeasti viikot ovat kuluneet! Tänne päivittämisestä on jo melkein kuukausi. Kevätkin on jo hyvää vauhtia tulossa, vaikka huomiselle on kai taas luvattu kylmää ja jopa räntäsadetta...

Edellisen päivityksen sairastaminen venyi pitkäksi, olin poissa yliopistoltakin kaksi viikkoa. Siltä ajalta on edelleen odottamassa pari korvaavaa tehtävää. Tuskin ehdin parantua, kun luvassa olikin iloista vaihtelua kevääseen, nimittäin reissu Pariisiin. Tämä oli kolmas kertani Pariisissa ja tuntuu, että joka kerta rakastan kaupunkia vain enemmän. Espanja on ehdottomasti suosikkimaani, mutta kyllä Pariisiinkin voi mennä aina uudestaan. Lähtiessämme Suomessa oli vielä kylmää ja lunta siellä täällä, mutta Pariisissa sen sijaan oli aivan ihana kevät. Kaikki puut kukkivat, nurmikot olivat vihreitä ja lämpötila koko kuuden päivän lomamme ajan 15-20 astetta.

Koska Pariisi oli jo ennestään tuttu, emme kovin suuresti nähtävyyksiin panostaneet. Yhden päivän kulutimme Montmartrella ja siellä kävimme Dali-museossa, joka on aiemmilla reissuilla jäänyt väliin. Lisäksi Cinemathequessa oli Tim Burtonin näyttely, jota kävimme katsomassa. Louvreenkin ajattelimme mennä, koska siellä olisi ollut nyt nähtävillä Mona Lisan kopio, joka on saanut julkisuutta viime aikoina, koska sen arvellaan olleen samaan aikaan maalattu kuin aito taulu. Louvren ulkopuolella oli kuitenkin niin huikea jono, että jonossa olisi varmasti mennyt pari tuntia. Päätimme siis jättää väliin, koska kaunis päivä ei muutenkaan houkutellut suuremmin sisätiloihin.

Pariisissa parasta on mielestäni ihan vain kadulla kuljeskelu kaikessa rauhassa pieniä putiikkeja ihastellen ja maisemia katsellen. Tosin aina leipomon kohdalla täytyy jäädä kuolaamaan vitriineissä olevia herkkuja. Ruoka on muutenkin Ranskassa niin hyvää! Mikään ei voita leipomosta ostettua, vielä lämmintä patonkia tai croissantia. Pariisissa saa monia muitakin herkkujani, kuten etanoita, tartarpihviä, sipulikeittoa, fondueta ja taivaallisia leivonnaisia ja tuoretta leipää ja... Kotiin tuomisina olikin herkullisen balsamicon ja oliiviöljyn (ja kaikenlaisten muiden herkkujen) lisäksi varmaan muutama kilo lisää vyötäröllä, mutta se oli sen arvoista. <3

Pariisin metroverkosto on myös omaa luokkaansa. Minne tahansa kaupungissa pääsee kätevästi metrolla, kunhan vain pysyy tarkkana vaihdoissa, ettei hyppää väärään metroon. Emme ole koskaan ottaneet hotellia ihan ns. parhailta paikoilta, vaan nytkin hotellimme oli melko kaukana esimerkiksi Seinestä, mutta metroasemalle oli vain 100 metriä, joten kulkuyhteydet minne tahansa olivat hyvät. Myös juna-asema Gare du Nord oli kymmenen minuutin kävelymatkan päässä, joten lentokentältä tulevalla junalla pääsi kätevästi melko lähelle. Ihmiset Pariisissa ovat mielestäni ystävällisiä, vaikka olen muitakin väitteitä kuullut. Toki välillä huomaa, että ranskaa osaamattomalle ei kovin kummoista palvelua monessa paikassa tule, mutta syynä on varmaankin se, etteivät ihmiset yksinkertaisesti osaa englantia. Ja kummasti siellä sanaviidakossa pärjää, vaikka ranskan sanavarasto rajoittuu lähinnä balettitermeihin. :) Osittain luetun ymmärtämisessä auttaa se, että osaa englantia ja espanjaa, koska yhtäläisyyksiä sanoista löytyy paljon varsinkin espanjan kanssa. Puhuttua kieltä en kyllä ymmärrä ainuttakaan sanaa, mutta ruokalistat, metron lippuautomaatit ja kaikenlaiset opasteet kyllä yleensä tulevat ainakin jotenkin ymmärretyiksi. Ranska on kyllä niin kaunis kieli, että olisi ihanaa vielä joskus opetella sitä...

Reissu antoi ihan uutta virtaa, kun sai lomailla kunnolla kauniissa kevätsäässä ilman mitään aikatauluja. Loman jälkeen oli rentoutunut olo, eikä edes kotona odottava luku-urakka saanut synkistymään. Paluupäivämme sää tosin sai naaman vähän vakavaksi, koska jouduimme lentokentällä kaivamaan auton lumesta ja raaputtamaan jäät laseista. Varsin karu pudotus todellisuuteen Ranskan parikymmenasteisten päivien jälkeen.

Edellinen reissumme Pariisiin oli pari vuotta sitten helmikuussa ja täytyy kyllä sanoa, että jos aikoo nähtävyyksiä kiertää, niin helmikuu on huomattavasti parempi ajankohta kuin huhtikuu (ja tilanne tuskin paranee kesälläkään). Edellisellä kerralla kävimme Louvressa ja monessa muussa museossa ja jopa Eiffeltornissa, koska mihinkään ei ollut kummoisia jonoja. Tällä kertaa taas ei todellakaan huvittanut kuluttaa päiviä jonottaen, mutta toisaalta tarkoituskin oli lähinnä nautiskella elämästä ja keväisestä kaupungista ja siihen huhtikuu oli mitä otollisinta aikaa. Versailles tosin jäi tälläkin kertaa käymättä, mutta ehkä sitten ensi kerralla...


Nyt on kuitenkin arki taas koittanut ja opiskeluakin jo viikko takana loman jälkeen. Se on kuitenkin jo aivan toinen tarina se. :)

keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

Köh köh

Viime viikolla olin kuumeessa kaksi päivää, sitten paranin sopivasti viikonlopuksi tehdäkseni töitä koko viikonlopun. Sitten jälleen maanantaina iltapäivällä nousi kuume. Olin yliopistolla lukemassa, kun tunsin aivan selvästi, että nyt nousee kuume. Kauheat vilunväreet, heikko olo ja päänsärky. Kotiin päästyä mittari näyttikin 38.6. Nyt olen sitten kaksi päivää viettänyt kuumeisena sohvalla. Yskän ja limaisuuden perusteella hengitysteissä jyllää pöpö, tänä aamuna kuumetta oli peräti 39.5. Influenssarokotuksen olen ottanut, mutta en tiedä olenko silti onnistunut saamaan influenssan tai onko kyseessä vain joku muu harvinaisen ärhäkkä pöpö. Olo on ollut aika surkea, koska jo reilut 37 astetta mittarissa vetää mut täysin veltoksi, saati sitten nämä lukemat. Kuumelääkettä otettuani hikoilin koko aamupäivän kuin saunassa ja nyt on taas huomattavasti inhimillisempi olo kun lämpö on matalampi. Yskimisen määrä alkaa kyllä tuskatuttaa, kun nukkumisestakaan ei meinaa tulla mitään.

Olin siis viikonlopun töissä, mutta laskin, että silti ehdin oikein hyvin lukea perjantain pbl:ään, koska nyt viikolla ei ole töitä ollenkaan. Noh, nyt alkaa näyttää siltä, että kiire tulee lukemisen kanssa, koska toistaiseksi en ole kyennyt lukemaan sivuakaan.

Ylitin muuten itseni maanantaina ja menin luennolle. Edellisestä luennosta on aikaa, hm, ehkä kuukausi-puolitoista. Luento oli reumatologin pitämä reumaluento, todella mielenkiintoinen, vaikka painotus oli aika paljon ihan käytännön lääkityksen suunnittelussa, mikä tässä vaiheessa ei ole kovin ajankohtaista meille. Tällä kertaa minua ei kertaakaan alkanut nukuttaa luennolla, mutta muuten muistin kyllä miksi luennoilla käyminen ei minulle sovi. Ärsyynnyn suunnattomasti hälystä ympärillä. En osaa keskittyä jos joku edessäni/takanani supattelee vieruskaverilleen, enkä kestä sitä, kun ihmiset tulevat luennolle myöhässä. Jokainen varmaan ajattelee, että ei se mitään haittaa jos yksi ihminen pujahtaa myöhässä, mutta sitten kun niitä myöhästelijöitä on reilut parikymmentä ja jokainen vuorollaan paukauttaa oven ja kulkee salin läpi... Ymmärrän vielä ehkä jonkun 5 min myöhässä tulemisen, mutta nytkin luennolle ramppasi väkeä ovesta sisään puolen tunnin ja jopa tunninkin päästä luennon alkamisesta. Oikeasti, kannaattako sinne edes tulla enää tunnin kohdalla, jolloin suurin osa luennosta on jo ohi? Mielestäni meillä voisi pistää ovet lukkoon esimerkiksi 5 minuuttia luennon alusta, tai vaikka tasan silloin kuin luento alkaa. Luennot eivät ole pakollisia, joten jos ei vaivaudu ajoissa paikalle, pakkoko sinne on tulla toisten luentoa häiritsemään kesken luentoa.

No niin, nyt on taas ketutus vuodatettu. :) Tämän vuoksi totesin, että ehkä mun ei vaan pidä käydä niillä luennoilla, niin ei turhaan tarvitse ärsyyntyä asioista joille ei voi mitään.

Olin tosin aikonut tänäänkin luennoille mennä, mutta aamun kuume onneksi antoi hyvän syyn olla menemättä. Tänään olisi kyllä ollut mielenkiintoisia aiheita, tulehdus- ja reumalääkkeistä sekä propeudetiikan luento tules-potilaan tutkimisesta. Ennen kaikkea aamulla olisi ollut pakollista KL-opetusta, mutta en kyllä mitenkään olisi sinnekään selvinnyt. Laitoin jo vastuuopettajalle viestiä ja onneksi saan korvattua sen kirjallisilla tehtävillä. Usein vain korvaavat tehtävät ovat työmäärältään sellaisia, että mieluummin raahautuu vaikka puolikuolleena paikalle, mutta nyt se ei vain ollut vaihtoehto.

Ai niin, ylitin tavoitteeni reippaasti molekyylibiologian kokeessa. Käsittämättömät 21/24 pistettä! Ennen tenttiä olin täysin valmistautunut siihen, että kiljun riemusta kunhan läpipääsyyn vaadittavat 12 pistettä on kasassa. Tentin jälkeen tuntui siltä, että kyllä siitä yli mennään, mutta tuskin kovin paljon. Niin vain vaatimustaso oli sellainen, että pisteitä ropisi enemmänkin. Nyt on taas 6 op lisää kerätty. Ehkä mä tosiaan joskus vielä valmistun, jos senkin kurssin pääsin läpi, koska kurssin aikana tuntui välillä aika epätoivoiselta.

torstai 15. maaliskuuta 2012

Steriiliä meininkiä

Tänään oli propeudetiikan aseptiikan opetus Kirurgisessa sairaalassa. Tutustuimme päiväkirurgiseen leikkausosastoon, katsoimme videon käsihygieniasta ja harjoittelimme leikkaussalivaatteiden oikeaoppista pukemista. Steriilit hanskat olivat minulle ennestään tutut, mutta oli silti mukava harjoitella niiden pukemista rauhassa. Hanskojen käyttö varmaan on nopeammin ajankohtaista opintojen ohella, kun taas  leikkaussaliessun pukemisen ehtii varmaan jo unohtaa siihen mennessä kun tietoa jossain tarvittaisiin. Kaikesta huolimatta oli kiva päästä jälleen tekemään jotain käytännössä, sai leikkiä vaatteilla kuin pikkulapsi. Vaatii kyllä varmasti harjaantumista, että oppii aseptiikan mukaisen käytöksen leikkaussalissa, koska esim. kasvoja/silmälaseja ym tulee helposti kosketeltua ajatuksissaan, jolloin steriilit käsineet eivät enää olekaan steriilit...

Kirurginen sairaala on viehättävä paikka, henkii todellista menneiden aikojen tunnelmaa korkeine huoneineen ja kiviportaineen. Siitä huolimatta leikkaussalit ja muut tilat ovat kuitenkin nykytekniikkaa pullollaan, mikä luo kiehtovan vastakohtaisuuden vanhalle komealle rakennukselle. Omalla tavallaan on harmi, että monista vanhoista sairaalarakennuksista luovutaan, kun uusia ja hienoja rakennetaan. Toki ymmärrän, että vanhat rakennukset eivät useinkaan täytä nykyajan vaatimuksia, mutta silti... uudet sairaalat ovat niin persoonattomia ja tylsiä. Ja tarkoitan tällä haikailullani nyt oikeasti vanhoja sairaaloita, kuten Helsingin Lapinlahti, Kirurginen sairaala ja Marian sairaala. Sen sijaan Meilahden sairaalan homeisen tornin saisi puolestani räjäyttää ja rakentaa uuden tilalle.
Uutta tekniikkaa vaativalle erikoissairaanhoidolle vanhoja tiloja voi olla työlästä remontoida, mutta esimerkiksi pitkäaikaissairaaloiden tai vanhainkotien luulisi voivan toimia vanhemmassakin talossa, kunhan riittävästä peruskorjauksesta huolehditaan? Ja esimerkiksi Lapinlahden sairaalan upea puisto oli varmasti psykiatristen osastojen potilaille (hoitojaksot usein pitkiä) paljon parempi maisema kuin ankeat keskustan kadut. No, tämä nyt on vain tällaista pienen opiskelijan pohdintaa, varmasti joku fiksumpi on päätöksiä näiltä osin tehnyt.

Anatomia on pyörähtänyt käyntiin huomattavasti kivuttomammin kuin mikään muu kurssi tähän asti. Edelleenkin lukemisen aloittaminen vaatii ponnistuksia, mutta kun pääsen luiden ja lihasten kiehtovaan maailmaan, jaksan lukea mielelläni sivukaupalla, toisin kuin muutamilla menneillä kursseilla. Anatomia tuntuu ainakin toistaiseksi olevan minun aivoilleni soveliasta opiskeltavaa, se on niin ihanan loogista ja ja kuitenkin omalla tavallaan mutkikasta. Pbl:ssä olo tuntui myös ensimmäistä kertaa opiskeluhistoriassani järkevältä, koska luokassa porukalla luurankoa ihmetellessä opin lisää, mitä en voi sanoa useimmista aiemmista pbl-istunnoista. Anatomian konkreettisuus tekee siitä helppoa, kun esimerkiksi lihaksen insertiot ja origot voi katsoa luurangosta ja päätellä sen perusteella toimintaa.

Siispä takaisin yläraajan pariin...

keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Melkein kuin joulu

Tänään on hyvä päivä. Kevät tekee tuloaan. Ei töitä, ei opetusta yliopistolla. 
Paljon unta, sitten myöhäinen aamiainen Engelissä hyvien ystävien seurassa. 


Kotiin päästyä alkoi "joulupukin" odotus. Pian odotus palkittin ja oven takana oli Labbyn lähetti, joka toi ovelle tilaamani vihannes- ja hedelmälaatikot. On aina yhtä jännittävää odottaa, mitä laatikoista tällä kertaa paljastuu. Nyt on herkkuja monelle päivälle, niin paljon kuin jaksaa syödä. Olen tilannut Labbyn tuotteita muutamia kertoja aiemminkin ja aina ollut todella tyytyväinen. Kaupassa käydessä tulee ostettua aina samoja vihanneksia, mutta tässä tulee kokeiltua kaikenlaista muutakin, kun joku muu valitsee viikon vihannekseni. Tällä kertaa vihanneslaatikon puolella oli perunoita, porkkanoita, sipulia, valkosipulia, juuriselleriä, punakaalia ja bataattia. Hedelmälaatikosta puolestaan löytyi ananas, avokadoja, appelsiinejä, mandariinejä, omenoita, banaaneja ja päärynöitä. Lisäksi tilasin vielä luomumunia ja salaattikassin, jossa oli fetasalaatin ainekset; kurkkua, tomaattia, salaattia, punasipulia, paprikaa, fetaa ja oliiveja.
Ihan kaksistaan miehen kanssa emme sentään tätä kuormaa aio tuhota, vaan osa menee äidilleni. Mutta jos tekee joka päivä ruokaa kotona ja käyttää paljon kasviksia, niin ei tämä lopultakaan kovin valtava määrä ole esim. viikoksi. Aiemmin olemme onnistuneesti syöneet kahdestaan Labbyn normaalikokoisen vihanneslaatikon sisällön alle viikossa, mutta nyt tilasin siis isomman laatikon, jotta äiti sai osuutensa.

Tilaisin näitä laatikoita varmaan joka viikko, ellei toimitusaika olisi rajoittamassa. Toimitus meille päin tapahtuu aina keskiviikkoiltapäivisin, joten uskallan tilata vain silloin, jos ei ole töitä/opetusta keskiviikkoisin. Tilaus voitaisiin jättää myös oven ulkopuolelle, mutta luottamukseni naapureihin ei ole ihan sitä luokkaa, että jättäisin kallisarvoiset herkkuni oven taakse vartioimatta koko päiväksi.

Nyt sitten vain suunnittelemaan illan ruokia ja kokkailemaan juuresherkkuja. Ai niin, anatomiaa pitäisi lukea... Tylsää tämä opiskelijan elämä, kun ei voi koko päivää vain löhöillä ja herkutella. :D
 Tai voi, mutta ei ihan joka päivä. Eilinen nimittäin meni täysin löhöillessä; aamulla olisi ollut luento 8-12, mutta heräsin klo 14, joten se siitä luennosta. Loppupäivän kulutin sohvalla lehtiä lukien, hierojalla pari tuntia ja ilta menikin sitten saunoessa ja ruokaa laittaessa. Erittäin onnistunut vapaapäivä, paitsi että luettavaa olisi paljon. Tästä johtuen tänään on kokkailun ohessa käytettävä muutama tunti kirjojen ääressä, jotta ehdin perjantaiksi lukea loput asiat (=paljon) yläraajasta.

tiistai 6. maaliskuuta 2012

Tätä on odotettu

Eilen alkoi vihdoin hartaasti odotettu TULE eli tuki- ja liikuntaelimistö. Meillä Helsingissähän opiskellaan alkuun putkeen kaikki biokemiat ja molekyylibiologiat, tämä on ensimmäinen makroanatomiaan liittyvä kurssi. Syksyn mittaan ehdin olla ajoittain kateellinen muualla Suomessa opiskeleville, joilla on syksyllä jo päästy pänttäämään lihaksia. Toisaalta, hyvä puoli on se, että nyt solu- ja molekyylitasolle painottuvat kurssit on kaikki käyty, mitä nyt perinnöllisyyslääketieteen kurssilla kolmosella varmasti geenejä sorkitaan taas.

Tämä on myös tähänastisista kursseista ylivoimaisesti pisin kestoltaan, kaksi kuukautta. Onneksi, koska opiskeltavaakin on varsin mittava määrä. Nyt sitten kai punnitaan muistin todellinen taso ja myöskin perslihasten kestävyys... :D

Olen tätä kurssia odottanut osittain siksikin, että oppimistavoitteet ovat selkeät, ei tarvitse kovin paljoa arpoa millä tasolla asiat täytyisi oppia. Ja vaikka biokemia lääketieteen pohjalla tarpeen onkin, niin kyllä anatomia vain on niin paljon mielenkiintoisempaa. Kurssilla käytettävät kirjat ovat hyvin puoleensavetäviä, ainakin vielä tässä alkuinnostuksessa. Käytämme kurssilla siis anatomian kuvastoa, useimmilla (kuten myös itselläni) on Netter, joillakin Sobotta. Lisäksi käytössä on anatomian ns. tekstikirja, jossa on kuvien lisäksi myös tekstiä toiminnasta ja kliiniseen puoleen liittyviä asioita. Kurssiin kuuluu anatomian lisäksi jonkin verran fysiologiaa, jota varten on oma kirjansa, sekä farmakologiaa jossa myös on oma kirjansa.

Opetusta on luvassa entiseen tapaan PBL:n ja luentojen muodossa, mutta lisäksi ohjelmassa on dissektioita, joissa pääsee näkemään rakenteita luonnossa ja elävän anatomian ryhmäopetuksia, joissa käytämme toisiamme harjoitusvälineinä ja perehdymme tuki- ja liikuntaelimistön toimintaan. Fysiologian kurssityössä teemme rasituskokeen itsellemme/toisillemme polkupyöräergometrillä. Pääsemme siis tekemään muutakin kuin istumaan kirjastossa kirjojen ääressä, mikä varmasti tekee keväästä mielenkiintoisen.

Samaan aikaan meillä jatkuu edelleen kliininen propeudetiikka, jossa myös harjoitellaan potilaan tutkimista ja perehdytään aseptiikan ja instrumenttien perusteisiin. On mukavaa, että teoreettisten opintojen keskellä saa jo pintaraapaisun käytännön puoleen.

Ai niin, aiheesta toiseen: speksi on katsastettu. Olen nähnyt jo useamman vuoden speksit ja entinen laatu jatkui. Ennen näytöstä kaipasin lavalle erästä tuttuani, joka on vuosia ollut loistava tähti lavalla. Hyvin nopeasti huomasin, että haikailu on turhaa, uusia tähtiä oli lava täynnä. Monta hyvää näyttelijää, mutta erityisesti mieshirvi, kuolema, nukkumatti ja Karo olivat loistavia (tämä aukeaa tietysti vain niille, jotka ovat speksin nähneet). Tanssijoiden taso oli mielestäni parantunut viime vuodesta, heitä oli ilo katsella. Esityspaikkana toiminut Aleksanterin teatteri toi oman hohtonsa esitykseen, vanha kaunis teatteri teki tilaisuudesta paljon arvokkaamman kuin aiempien vuosien Kaapelitehdas. Voin lämpimästi suositella, jos löytyy tilaisuus mennä. Helsingissä on vielä yksi näytös ensi sunnuntaina, sen jälkeen speksin voi bongata yliopistokaupungeissa kiertueella 24.-28.3.

sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Viikkoraportti

Viikonloppu on kulunut mukavasti kaikenlaista puuhaillessa. Puuhiin ei ole kuulunut opiskelua, vaan rentoutumista, täytekakun leipomista miehen synttäreiden kunniaksi ja Chez Dominiquen kuuden ruokalajin illallinen. Viimeksi mainittu on harvinaista herkkua, muutamia kertoja vuodessa meidän taloudessamme, mutta kyllä jokaisen euron arvoista. Itse ei vain osaa tehdä mitään sinne päinkään. Tällä kertaa menun kohokohtia olivat omasta mielestäni kampasimpukkaa ja kahta erilaista mustekalaa sisältänyt ensimmäinen pääruoka ja teen kanssa tarjoillut talon tekemät mansikka- ja lakritsivaahtokarkit.

Viikkoon mahtui muutaman pakollisen koulupäivän lisäksi kaksi työpäivää pitkästä aikaa. Kiireiset aamuvuorot töissä olivat ihan mukavaa vaihtelua pänttäämiseen, koska työni on selkeää eikä kovinkaan rankkaa ajattelua vaativaa. Vapaideni aikana seinälle oli ilmestynyt myös vahvistettu kesälomalista, joka sai jo odottamaan kesää ja viiden viikon palkallista lomaa.

Viikko kehitysbiologiaa jo takana. Opiskeluni jatkuu entiseen malliin, käyn vain pakollisissa opetuksissa, luennoilla en. En yksinkertaisesti jaksa herätä aamuyhdeksäksi luennoille. Kurssi on työmäärältään huomattavasti kevyempi kuin molekyylibiologia, mutta opeltavat asiat tuntuvat yllättävän monimutkaisilta. Nyt olen päntännyt seuraavaa tapausta varten gastrulaatiota ja paikasta toiseen vaeltavat solut saavat pään pyörälle. Embryologian kirjan kuvat saavat hämmästelemään, miten epämääräisestä solumöykystä ihminen kehittyy tarkasti tietynlaiseksi.

Opintopisteitä on kilahtanut lisää 1.1 suoritetusta valinnaisesta hätäensiavun kurssista. Kurssi oli helppotöinen, vain muutama luento ja yksi simulaatioharjoitus. Simulaatioharjoituksessa harjoittelimme tietokoneohjatun nuken hoitamista erilaisissa hätätilanteissa, kuten hengenahdistus, liikenneonnettomuus ja sydäninfarkti. Mitään ihmeellisiä hoitotoimenpiteitä emme tietenkään harjoitelleet, koska taidot eivät vielä riitä, vaan harjoittelimme lähinnä äkillisesti sairastuneen potilaan haastattelua ja lääkkeettömiä ensiaputoimia, esim. asennon muuttamista ja hengityksen avustamista. Simulaatiotila on hieno, siellä on nukke, johon saa kiinni monitorin ja EKG:n, verenpaine- ja saturaatiomittarin, happea, i.v.-yhteyden jne. Peililasin toisella puolella on sitten opettaja, joka ohjailee nuken elintoimintoja tietokoneella ja puhuu "potilaan" äänellä haastatellessa. Simulaatio-opetuksessa taidot karttuvat jo muutamassa tunnissa nopeasti, toivottavasti jatkossa opetuksia on enemmänkin.

Terveyskeskuskäyntejä on ollut viime viikkoina kolme lisää ensimmäisen raportoimani kerran jälkeen ja yksi kerta on vielä jäljellä. Olen ollut joka kerta eri lääkärin kanssa ja päässyt siis näkemään hyvin erilaisia tapoja työskennellä. Peruskaava on tietysti sama, mutta yksilöllisiä eroja huomaa kyllä. Toiset lääkärit esimerkiksi kättelevät potilaita, toiset eivät. Toiset käyttävät valkoista takkia, toiset eivät. Olen myös päässyt seuraamaan sekä neuvolaa että tavallista vastaanottoa, joten myös erilaisia potilaita olen nähnyt runsaasti. Kaikkiaan mielenkiintoisia aamupäiviä olen viettänyt, vaikka mitään mullistavaa uutta en ole ehkä oppinutkaan. Oppimispäiväkirjan kirjoittaminen on kyllä vielä vähän vaiheessa, täytyisi tsempata sen kanssa.


Ruotsin kurssin päädyin keskeyttämään, koska energiani ei molekyylibiologian ohella mitenkään riittänyt  ruotsin lukemiseen. Ehkä sitten ensi vuonna...

perjantai 10. helmikuuta 2012

Ohi on!

Huh, nyt tentti ja koko molekyylibiologia on ohi, toivottavasti läpi myös. Kylläpä on helpottunut olo. Tentti oli helpompi kuin jotkin aiempien vuosien tentit, eikä yhtään todella pahaa kysymystä ollut mukana. Onnekseni yksi tehtävistä oli monivalintoja, jotka mallivastausrivin perusteella menivät varsin mukavasti (kaikki vastatut 9 oikein, yhteen en vastannut). Yksi tehtävä oli termien selitystehtävä, mikä on ollut melko harvinainen tehtävätyyppi viime vuosina ja siksi iloinen yllätys. Esseetehtävät eivät kuulu omiin vahvuuksiini, etenkään jos pitäisi suppeasta aiheesta tietää paljon. Monesta aiheesta koottu selitystehtävä oli tällä osaamistasolla huomattavasti armeliaampi. Tällä hetkellä luottamus läpipääsyyn on hyvä, koska nollasäännön mukaiset minimit joka tehtävästä varmaankin tulee ja monivalintojen ansiosta pisterajakin ylittynee.

Molekyylibiologia ei jää muistoihini mitenkään kovin miellyttävänä kurssina, mutta kyllähän näiden perusteiden ymmärtäminen varmaankin lääkärin työssä on tarpeen. Eri asia sitten, onko erilaisten signaalireittien yksittäisten molekyylien osaamisella mitään arvoa, jos ei aio tutkijaksi. Nyt pitäisi siis olla hallussa genomin ylläpito ja ilmentyminen, replikaatio ja korjausmekanismit, proteiinisynteesiin liittyen transkriptio ja translaatio, signaalireitit, apoptoosi ja syövän molekyylitason tapahtumat. Eri asia mitä näistä muistaa kuukaudenkaan kuluttua. =)

Tästä eteenpäin sitten tämä solutasolla pyöriminen  on lääkiksessä suurimmaksi osaksi ohi ja päästään konkreettisempiin (tällä tarkoitan lähinnä silmillä havaittavaa mikroskooppisen tarkastelun sijaan) asioihin. Ensi viikolla alkaa Solusta yksilöksi -jakso, joka on tähän mennessä olleista kursseista lyhyin, vain kolme viikkoa. Edessä on siis opiskelua solujen erilaistumisesta ja alkionkehityksestä. Sitä ennen on kuitenkin vielä viikonloppu täysin vapaata. Ihanaa. Ei mitään luettavaa, ei töitä. Vain vapaa-aikaa ilman mitään suunniteltua ohjelmaa, jos ei kavereiden tapaamista ja sunnuntain balettituntia oteta lukuun.

Lääkiksen speksi muuten lähestyy, lippuja saa verkkokaupasta. Itse olen omani hankkinut jo. Tätä kulttuurielämystä ei missään nimessä kannata jättää väliin, sen voin luvata viimeisen viiden vuoden speksit nähneenä. =)

torstai 9. helmikuuta 2012

Tenttiahdistus

Huomenna on edessä enemmän ja vähemmän pelätty molekyylibiologian tentti. Koko kurssin ajan Cellin lukeminen on ollut työlästä ja tuntuu, ettei kaikki tarpeellinen asia ole jäänyt päähän. Nyt sitten tenttiin kerratessa voin todeta, että kaikki tarpeellinen ei todellakaan ole päässä. Tuntuu kuin muutaman viikon takaisia asioita ei olisi koskaan kuullutkaan. Aloitin tenttiin kertaamisen eilen ja pakko sanoa, että nyt vähän kaduttaa etten aloittanut aiemmin. Lukemista olisi vielä vaikka viikoksi. Vanhoja tenttikysymyksiä katsellessa vasta alkaakin ahdistaa, tuntuu ettei mulla mitenkään ole tarpeellisia tietoja tentin läpäisyyn vielä huomenna. Tässä vaiheessa ei voi oikein enää muuta kuin toivoa parasta... Ainoa hyvä puoli tässä on, että huomenna tää kurja kurssi on viimein ohi (toivottavasti).

Tunnistan itsessäni pahan tavan, joka on varmaan tyypillinen monelle opiskelijalle. Tentin lähestyessä nimittäin huomaan innostuvani facebookista, tv:stä, siivouksesta, leipomisesta, ruuanlaitosta ja romaaneista ihan uudella tavalla. No, jos ei muuta hyötyä tästä tentistä ole, niin onpahan ainakin koti siisti. Muun puuhailun ohessa huomaan täysin lamaantuvani lukemisen suhteen. Tuntuu, että luettavaa olisi niin paljon, etten tiedä mihin tarttuisin ja sitten en tartu mihinkään. Tämä kaava on tuttua jo pääsykoeajoilta, enkä vielä ole keksinyt keinoa sen nujertamiseksi. Nytkin on kirja pöydällä auki, mutta en vain saa itseäni lukemaan sitä.

Olisi paljon asioita mielessä, mitä viime viikkoina on tapahtunut, mistä voisi tänne kirjoittaa. Mutta ei, nyt palaan ystäväni Cellin pariin.

keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Takaisin tangon ääreen

Vuoden tauon jälkeen olin sunnuntaina balettitunnilla. Olen jo muutaman kuukauden suunnitellut tunnille menemistä, mutta en ole saanut aikaiseksi. Nyt sitten kaverin kutsumana sain tilaisuuden osallistua tunnille virallisten tanssikoulujen ulkopuolella, ryhmässä joka on vain kutsutuille. Kuulostaa hienommalta kuin on, mutta ajatus on siis se, ettei kyse ole minkään organisaation järjestämästä tunnista. Tunnilla oli mukana hyvin eritasoisia aikuisia, ekakertalaisista ammattilaisiin, joten pakostakin jokainen tekee omalla tasollaan ja omien kykyjensä mukaan. Tunnelma olikin katossa, kaikki nauttivat ja tekivät minkä osasivat.

Nyt on luonnollisestikin jokainen lihas kropasta kipeänä, kaulan lihaksia myöten. Huomaa, että edellisestä treenikerrasta on tosiaan aikaa. Baletissa saa aina ihan kummia lihaksia kipeäksi, usein sellaisia lihaksia ei muulla treenillä edes löydä. Tunnilla oli mukana hyvin eritasoista porukkaa, jotkut ihan aloittelijoita ja toiset kymmeniä vuosia tanssineita. Se ei kuitenkaan haitannut, koska tuolla ei keskitytty tekniseen osaamiseen kovinkaan paljon, ennemminkin nautiskeltiin hyvästä treenistä.

Oli kyllä ihan superkivaa olla taas balettitunnilla pitkästä aikaa, huolimatta siitä, että lihasvoima, notkeus ja tasapaino olivat kaikki kateissa. Kai ne sieltä taas löytyvät, kunhan treenikertoja kertyy lisää. Tämän sunnuntain tunnin on tarkoitus jatkua koko kevään ja yritän mahdollisuuksien mukaan päästä mukaan. Toisinaan olen töissä sunnuntaisin, mutta muulloin menen aivan ehdottomasti. Upea paikka ja rento meininki saavat raahautumaan laiskempanakin päivänä tunnille. Ehkäpä tästä innostuneena varaan sitten tunnin jonnekin muuallekin, jotta viikottaisia treenikertoja saisi useamman ja jotain kehitystä kunnossa pääsisi tapahtumaan.

perjantai 20. tammikuuta 2012

Villi perjantai-ilta

Yllättävän ahkeran opiskelun viikko takana. Kävin peräti kahdella molbin luennolla ja luin ajoissa pbl-purkuun. Ruotsin läksytkin tein ajallaan. Nyt yritän jatkaa samaa linjaa viikonlopun ajan, koska maanantaiksi luettavaa on taas enemmän kuin tarpeeksi, ruotsin tehtävistä puhumattakaan.

Villi perjantai-ilta lääkisopiskelijan tapaan: Vaahtokylpy, herkkujen kokkailua (ja tietysti niiden syömistä) ja molekyylibiologian animaatioiden katselua. Illan kohokohtana apoptoosi. Mitä muuta voisi perjantai-illalta toivoa?

torstai 19. tammikuuta 2012

Vuorovaikutusta

Tänään oli ensimmäinen terveyskeskusvierailu. Yritän nyt kertoa siitä rikkomatta vaitiolovelvollisuuttani...

Terveysaseman ylilääkäri otti meidät vastaan aulassa, haimme itsellemme valkoiset takit ja laitoimme nimikyltit rintaan, näytimme siis ihan "oikeilta" lääkäreiltä. Tuntuipa oudolta vetää valkoinen takki niskaan! Itse olin tämän päivän seuraamassa neuvolalääkärin vastaanottoa, istuin siis kolme tuntia nurkassa katselemassa lastenneuvolaa. Näiden käyntien tarkoituksena on havainnoida vuorovaikutusta ja tehdä siitä oppimispäiväkirjaa. Kolmituntiseen mahtui paperitöitä ja neljä neuvolapotilasta. Lääkärin äidinkieli ei ollut suomi, joten sain tehdä mielenkiintoisia havaintoja myös kieliongelmien vaikutuksesta vuorovaikutukseen. Lisäksi yhdellä vastaanotolla oli mukana tulkki, joten pääsin näkemään myös tulkin läsnäolon vaikutusta potilas-lääkärisuhteeseen.

Sen tarkemmin en voi tässä vastaanottoja tai potilaita kuvailla, mutta kaikkiaan oli mielenkiintoista nähdä, millä tavalla lääkäri kohteli lapsipotilaita ja näiden äitejä. Hän esimerkiksi puhui suoraan lapsille melko paljon ja yritti saada lapsia olemaan aktiivisia vastaanotolla, mikä onkin varmasti erinomainen tapa hoitaa lapsia. Jännältä tuntui se, että vaikka jokaisen vastaanoton alussa kerrottiin että olen opiskelija ja vain seuraamassa vastaanottoa, silti äidit ottivat minuun katsekontaktia kertoessaan asioita ja yrittivät kysyä minultakin jotain, etenkin silloin jos lääkäri oli kääntynyt tietokoneeseen päin. Tarkoitushan oli, että tarkastelisin lääkäri-potilas vuorovaikutusta ikään kuin ulkopuolelta, mutta nyt kuitenkin minun läsnäoloni vaikutti myös tilanteeseen. Mutta näkymättömäksi en tietenkään voi tekeytyä, joten minkäs sille mahtaa. Enkä tietenkään millään tavalla voinut osallistua keskusteluun, joten oli vain hymyiltävä tyhmän näköisenä takaisin. :)

Kokonaisuutena vierailu oli erittäin mielenkiintoinen, ainoa huono puoli oli lyhyt kesto. Olisi ollut kiva olla paikalla koko päivä yhteen menoon, olisin saanut paremman kuvan lääkärin kokonaisesta työpäivästä. Kolme tuntia meni todella nopeasti, tuntui että vasta päästiin vauhtiin kun piti jo lähteä kotiin. Seuraamani lääkäri oli myös todella mukava, potilaiden välissä hän kertoi paljon lisätietoa asioista ja kyseli opiskelujeni sujumisesta. Onneksi tätä kivaa on luvassa vielä neljä kertaa lisää.

perjantai 13. tammikuuta 2012

Ei mitään uutta auringon alla

Ensimmäinen viikko kevätlukukautta takana. Ja mikään ei muuttunut (ylläri). Luentoja molekyylibiologiasta oli viikon aikana neljä, mun osallistumisprosentti täydet 0 %. Noh, luennot on lukutaidottomille. :)

Sääli vaan, ettei lukutaitokaan auta, jos sitä lukemista ei harrasta. Kirjaan tarttuminen on yhtä tahmeaa kuin ennen joululomaa. Pbl:n avauksen ja purun välissä olisi ollut kolme iltaa aikaa lukea, mutta fiksu tyttö jättää lukemisen aina viimeiselle illalle. Sitten kun viimeiselle illalle ilmestyikin muuta puuhaa ystävän perhekriisin takia, niin kas vain, yhtäkkiä valmistautuminen pebaankin on lähellä on nollaa. Onneksi vielä on aikaa skarpata, koska kurssi on vasta aluillaan. Tosin tänäänkin ilta on mennyt herkkuja kokkaillessa ja telkkaria katsellessa...

Jossain olen sentään ollut paikallakin. Torstaina oli pakollisia kasvaminen lääkäriksi -opintoja, jonne piti raahautua jo aamulla ennen auringonnousua. Tässäkin kohtaa tosin taas pääsin kokemaan lääkiksen erinomaisesti toimivaa informaatiovälitystä. Lukujärjestyksessä lukee, että KL alkaa torstaina klo 8, mutta sitten kurssin omilla kotisivuilla jossain internetin uumenissa lukeekin, että opetus on klo 9-11. Onneksi meidän vuosikurssilla on oma facebook-ryhmä, jossa sitten joku tiesi, että todellinen alkamisaika todellakin on klo 9. Ei olisi hymyilyttänyt aamulla, jos olisi tuntia liian aikaisin raahautunut koululle. Eläköön sosiaalinen media!

Itse KL-opetuksen ajan olisi kyllä ihan hyvin voinut olla kotona nukkumassa. Mielestäni samoja asioita on puhuttu jo aiemminkin, aiheena oli siis potilas-lääkärisuhde, vuorovaikutus ja tietosuoja. Olisin huomattavasti mieluummin jäänyt kotiin nukkumaan ja lukenut nuo asiat paperilta jälkikäteen, etenkin kun salissa ei edes kiertänyt mitään läsnäololistaa, jolloin poissaoloa ei olisi kukaan edes rekisteröinyt. Terveysasemakäynti-infokin tuli joka tapauksessa sähköpostiin. 

Käymme nyt siis lähiviikkojen aikana kaikkiaan viisi kertaa terveyskeskuksessa tutustumassa yleislääkärin vastaanottoon, kerrallaan noin kolmen tunnin pätkiä aamupäivisin. Tarkoituksena on havainnoida lähinnä potilas-lääkärisuhteen vuorovaikutusta, itse lääketieteestähän emme vielä paljoa ymmärrä. Käymme omat käyntimme samalla terveysasemalla (meidät on siis jaettu ryhmiin ympäri pääkaupunkiseutua), mutta viiden eri lääkärin vastaanotolla, jotta näkisimme erilaisia tapoja työskennellä.  Oma tutustumiskohteeni on onneksi melko lähellä kotia, joten sinne on helppo matkustaa. Käynneistä tehdään oppimispäiväkirja, joita sitten käsitellään yhteisessä purkutilaisuudessa. En ole suuri oppimispäiväkirjojen ystävä, mutta toisaalta tämä on piristävää vaihtelua teoreettiseen opiskeluun, kun pääsee näkemään ihan oikeita potilaita!

Tänään osallistuin myös valinnaisen ensihoitokurssin luennolle (näillä luennoilla on pakko käydä, kun kerran kurssille meni). Luennolla ei tullut kovin paljoa uutta syksyiseen pakollisen kurssin vastaavaan luentoon verrattuna, mutta toivotaan että jatkossa kurssilla oppii jotain uuttakin. Aihe on kyllä kiinnostava ja olen edelleen tyytyväinen, että mahduin kurssille mukaan. Tämänpäiväisen suurin anti lienee porukkamme seikkailu Meilahden sairaala-alueen tunneliverkostossa.

Joulukuisen aineenvaihdunnan tentin tulokset eivät vieläkään ole tulleet, vaikka kovasti kaikki uskoivat niiden tällä viikolla ilmestyvän, koska periaatteessa kuukauden sisään tentistä niiden pitäisi tulla ja tentti oli 16.12. No, ehkä sitten ensi viikolla. Olisihan se kiva jo pikku hiljaa saada tuloksia tietoonsa ja opintopisteitä weboodiin lisää. Uskon kyllä läpi päässeeni, mutta kun koskaan ei voi olla varma...

Näin vain kevätlukukausi on täydessä vauhdissa ja mun saamattomuuteni jatkuu entisellään aina vain. Ja miten paljon töitä mä viime vuonna teinkään tän eteen, että pääsisin tähän tilanteeseen näitä kirjoja lukemaan. :D  Aika näyttää paraneeko tää tästä mihinkään seuraavan reilun viiden vuoden aikana. Toivottavasti.

sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Valmiina kouluun! :D

Reppu on pakattu ja kynät teroitettu kevätlukukautta varten. Joululoman aikana ehti jo tottua siihen, ettei tarvitse lukea mitään. Huomisesta lähtien olisi sitten taas syytä olla ahkerana kirjojen ääressä. Toivon mukaan kevään lukuinto on paremmalla mallilla kuin syksyllä... Syksyn ensimmäistä päivää edeltävään iltaan verrattuna into on kyllä huomattavasti pienempi, koska nyt tietää jo mitä tuleman pitää. Ainoa "uusi" asia itselleni on kevääksi vaihtunut pbl-ryhmä, jossa suurin osa nimistä on vielä täysin vieraita. Noh, saanpahan ainakin uusia tuttavuuksia. En toistaiseksi vielä kovin laajalla skaalalla opiskelukavereitani tunne, ehkä siksi etten ole ollut kovin ahkera bileissä kävijä.

Kevään ensimmäinen jakso on Molekyylibiologia, jota vanhemmat opiskelijat ovat etukäteen pelotelleet koko preklinikan ikävimmäksi kurssiksi. No, pian se selviää pitävätkö huhut paikkaansa. Molekyylibiologian lisäksi nyt tammikuussa alkaa ruotsin kurssi, mitä etukäteen hieman arastelen. Saa nähdä miten ruotsi taas vuosien tauon jälkeen sujuu... Kevään ohjelmaan kuuluu tammikuusta alkaen myös Perusterveydenhuollon jakso 1, jolla käydään tutustumassa terveyskeskuslääkärin työnkuvaan muutamilla terveysasemakäynneillä. Kliinisen propeudetiikan jakso pyörii myös koko kevään, tammikuussa ohjelmassa on sen osalta vain muutama luento. Itselläni on näiden lisäksi vielä vapaavalintainen kurssi "Ensihoito ja hätäensiapu". Kurssille oli halukkaita enemmän kuin mukaan mahtui, mutta onneksi arpaonni suosi minua ja pääsen syventämään tietojani ja taitojani (syksyllähän vastaavasta aiheesta oli pakollinen kurssi). Kurssiin kuuluu neljä luentoa ja yksi simulaatioharjoitus, joten kovin kuormittava kurssi ei onneksi ole. Sitäkin mielenkiintoisempi toivottavasti.
Molecular biology of the cell, huhujen mukaan ei kovin innostava kirja

perjantai 6. tammikuuta 2012

Perjantai-illan kevyt iltapala

Stockmannin herkussa oli sisäfile tarjouksessa, joten raa'an lihan himoni johti tällaiseen myöhäiseen illalliseen. Tarjolla siis tänään naudanlihacarpaccio parmesanilla ja rucolalla, kotitekoista guacamolea ja itse leivottua tuoretta patonkia. Kyllä hyvästä ruuasta tulee sitten hyvä mieli!


Progress-testi

Sain vastikään sähköpostilla tulokset syksyn progress-testistä, mistä tuli mieleeni kertoa aiheesta vähän tarkemmin. Meillä Helsingissä (en tiedä onko muualla) lääkiksen aikana on suoritettava progress-testejä vähintään 8 kpl ja joka vuosi vähintään kerran. Olen jo ensimmäisen kerran käynyt testin tekemässä marraskuussa. Tuntui hölmöltä mennä testaamaan taitojaan muutaman kuukauden opiskelun jälkeen, mutta ajattelin pelata varman päälle, koska nyt on lukuvuosittainen minimikerta tehty. Jos vaikka sattuisi olemaan sairaana kevään testin aikaan, ei tarvitse raahautua sinne puolikuntoisena.

Progress-testi, suomenkieliseltä nimeltään karttuvan tiedon testi, on siis noin parista sadasta monivalinnasta koostuva "tentti", jolla mitataan tietojen kehittymistä opiskelun mittaan. Testin tulos ei vaikuta millään lailla arvosteluun kursseilla, vaan tarkoitus on antaa itselle kuva taitojen kehittymisestä. Kaikkien vuosikurssien opiskelijat saavat saman kokeen, jossa on väittämiä koko lääkiksen ajalta. Tarkoitus olisi, että tietojen karttumisen näkee parempana pistesaaliina vuosi vuodelta. Ensimmäisen vuoden syksynä ihan kelpo tulos on kai 20 p., koska kursseja ei vielä montaa ole takana. Vastata saa siis heti alussakin vaikka kaikkiin kysymyksiin, mutta arvailu ei kannata, koska vääristä vastauksista menee miinusta. Nyt syksyn testissä 1. vuoden opiskelijoiden keskiarvo oli 30 pisteen luokkaa, minimipisteet taisi olla 5 p. Itse sain reilusti yli 50 pistettä. Oikeita oli enemmänkin, mutta vääriäkin sitten joitakin. Sain kliinisen vaiheen kysymyksistä jopa enemmän pisteitä kuin prekliinisen vaiheen kysymyksistä, missä näkyykin sitten nykyisen työni tuoma kokemus. Harmi vain ettei näillä pisteillä paranneta tenttiarvosanoja... Ja toisaalta nyt kun on hyvät pohjapisteet ekalta vuodelta, tulee paineita paljon paremmille pisteille tulevina vuosina, ettei kehitys kulje alaspäin.  :D

Kaikkiaan testi oli mielenkiintoinen kokemus, sai esimakua siitä, mitä kaikkea tulevina vuosina pitäisi päästä löytyä. Väittämissä oli lääkitykseen, hoitoihin ja sairauksiin liittyviä kysymyksiä, mutta myös joitakin lainsäädäntöön liittyviä kysymyksiä, kuten vaikkapa ruumiinavaussäädöksistä. Preklinikan osalta oli tietysti anatomiaa, solubiologiaa ja biokemiaa. Kaikenlaista asiaa tässä tulevina vuosina pitäisi näköjään oppia. Mielenkiintoisia asioita, mutta toisaalta pelottavan paljon myös. Toivottavasti sitten 6. vuoden testissä osaisi jo vastata lähes kaikkiin kysymyksiin. Ellei sitten alkuvuosien asiat ala jo unohtua siinä vaiheessa...