keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

Köh köh

Viime viikolla olin kuumeessa kaksi päivää, sitten paranin sopivasti viikonlopuksi tehdäkseni töitä koko viikonlopun. Sitten jälleen maanantaina iltapäivällä nousi kuume. Olin yliopistolla lukemassa, kun tunsin aivan selvästi, että nyt nousee kuume. Kauheat vilunväreet, heikko olo ja päänsärky. Kotiin päästyä mittari näyttikin 38.6. Nyt olen sitten kaksi päivää viettänyt kuumeisena sohvalla. Yskän ja limaisuuden perusteella hengitysteissä jyllää pöpö, tänä aamuna kuumetta oli peräti 39.5. Influenssarokotuksen olen ottanut, mutta en tiedä olenko silti onnistunut saamaan influenssan tai onko kyseessä vain joku muu harvinaisen ärhäkkä pöpö. Olo on ollut aika surkea, koska jo reilut 37 astetta mittarissa vetää mut täysin veltoksi, saati sitten nämä lukemat. Kuumelääkettä otettuani hikoilin koko aamupäivän kuin saunassa ja nyt on taas huomattavasti inhimillisempi olo kun lämpö on matalampi. Yskimisen määrä alkaa kyllä tuskatuttaa, kun nukkumisestakaan ei meinaa tulla mitään.

Olin siis viikonlopun töissä, mutta laskin, että silti ehdin oikein hyvin lukea perjantain pbl:ään, koska nyt viikolla ei ole töitä ollenkaan. Noh, nyt alkaa näyttää siltä, että kiire tulee lukemisen kanssa, koska toistaiseksi en ole kyennyt lukemaan sivuakaan.

Ylitin muuten itseni maanantaina ja menin luennolle. Edellisestä luennosta on aikaa, hm, ehkä kuukausi-puolitoista. Luento oli reumatologin pitämä reumaluento, todella mielenkiintoinen, vaikka painotus oli aika paljon ihan käytännön lääkityksen suunnittelussa, mikä tässä vaiheessa ei ole kovin ajankohtaista meille. Tällä kertaa minua ei kertaakaan alkanut nukuttaa luennolla, mutta muuten muistin kyllä miksi luennoilla käyminen ei minulle sovi. Ärsyynnyn suunnattomasti hälystä ympärillä. En osaa keskittyä jos joku edessäni/takanani supattelee vieruskaverilleen, enkä kestä sitä, kun ihmiset tulevat luennolle myöhässä. Jokainen varmaan ajattelee, että ei se mitään haittaa jos yksi ihminen pujahtaa myöhässä, mutta sitten kun niitä myöhästelijöitä on reilut parikymmentä ja jokainen vuorollaan paukauttaa oven ja kulkee salin läpi... Ymmärrän vielä ehkä jonkun 5 min myöhässä tulemisen, mutta nytkin luennolle ramppasi väkeä ovesta sisään puolen tunnin ja jopa tunninkin päästä luennon alkamisesta. Oikeasti, kannaattako sinne edes tulla enää tunnin kohdalla, jolloin suurin osa luennosta on jo ohi? Mielestäni meillä voisi pistää ovet lukkoon esimerkiksi 5 minuuttia luennon alusta, tai vaikka tasan silloin kuin luento alkaa. Luennot eivät ole pakollisia, joten jos ei vaivaudu ajoissa paikalle, pakkoko sinne on tulla toisten luentoa häiritsemään kesken luentoa.

No niin, nyt on taas ketutus vuodatettu. :) Tämän vuoksi totesin, että ehkä mun ei vaan pidä käydä niillä luennoilla, niin ei turhaan tarvitse ärsyyntyä asioista joille ei voi mitään.

Olin tosin aikonut tänäänkin luennoille mennä, mutta aamun kuume onneksi antoi hyvän syyn olla menemättä. Tänään olisi kyllä ollut mielenkiintoisia aiheita, tulehdus- ja reumalääkkeistä sekä propeudetiikan luento tules-potilaan tutkimisesta. Ennen kaikkea aamulla olisi ollut pakollista KL-opetusta, mutta en kyllä mitenkään olisi sinnekään selvinnyt. Laitoin jo vastuuopettajalle viestiä ja onneksi saan korvattua sen kirjallisilla tehtävillä. Usein vain korvaavat tehtävät ovat työmäärältään sellaisia, että mieluummin raahautuu vaikka puolikuolleena paikalle, mutta nyt se ei vain ollut vaihtoehto.

Ai niin, ylitin tavoitteeni reippaasti molekyylibiologian kokeessa. Käsittämättömät 21/24 pistettä! Ennen tenttiä olin täysin valmistautunut siihen, että kiljun riemusta kunhan läpipääsyyn vaadittavat 12 pistettä on kasassa. Tentin jälkeen tuntui siltä, että kyllä siitä yli mennään, mutta tuskin kovin paljon. Niin vain vaatimustaso oli sellainen, että pisteitä ropisi enemmänkin. Nyt on taas 6 op lisää kerätty. Ehkä mä tosiaan joskus vielä valmistun, jos senkin kurssin pääsin läpi, koska kurssin aikana tuntui välillä aika epätoivoiselta.

torstai 15. maaliskuuta 2012

Steriiliä meininkiä

Tänään oli propeudetiikan aseptiikan opetus Kirurgisessa sairaalassa. Tutustuimme päiväkirurgiseen leikkausosastoon, katsoimme videon käsihygieniasta ja harjoittelimme leikkaussalivaatteiden oikeaoppista pukemista. Steriilit hanskat olivat minulle ennestään tutut, mutta oli silti mukava harjoitella niiden pukemista rauhassa. Hanskojen käyttö varmaan on nopeammin ajankohtaista opintojen ohella, kun taas  leikkaussaliessun pukemisen ehtii varmaan jo unohtaa siihen mennessä kun tietoa jossain tarvittaisiin. Kaikesta huolimatta oli kiva päästä jälleen tekemään jotain käytännössä, sai leikkiä vaatteilla kuin pikkulapsi. Vaatii kyllä varmasti harjaantumista, että oppii aseptiikan mukaisen käytöksen leikkaussalissa, koska esim. kasvoja/silmälaseja ym tulee helposti kosketeltua ajatuksissaan, jolloin steriilit käsineet eivät enää olekaan steriilit...

Kirurginen sairaala on viehättävä paikka, henkii todellista menneiden aikojen tunnelmaa korkeine huoneineen ja kiviportaineen. Siitä huolimatta leikkaussalit ja muut tilat ovat kuitenkin nykytekniikkaa pullollaan, mikä luo kiehtovan vastakohtaisuuden vanhalle komealle rakennukselle. Omalla tavallaan on harmi, että monista vanhoista sairaalarakennuksista luovutaan, kun uusia ja hienoja rakennetaan. Toki ymmärrän, että vanhat rakennukset eivät useinkaan täytä nykyajan vaatimuksia, mutta silti... uudet sairaalat ovat niin persoonattomia ja tylsiä. Ja tarkoitan tällä haikailullani nyt oikeasti vanhoja sairaaloita, kuten Helsingin Lapinlahti, Kirurginen sairaala ja Marian sairaala. Sen sijaan Meilahden sairaalan homeisen tornin saisi puolestani räjäyttää ja rakentaa uuden tilalle.
Uutta tekniikkaa vaativalle erikoissairaanhoidolle vanhoja tiloja voi olla työlästä remontoida, mutta esimerkiksi pitkäaikaissairaaloiden tai vanhainkotien luulisi voivan toimia vanhemmassakin talossa, kunhan riittävästä peruskorjauksesta huolehditaan? Ja esimerkiksi Lapinlahden sairaalan upea puisto oli varmasti psykiatristen osastojen potilaille (hoitojaksot usein pitkiä) paljon parempi maisema kuin ankeat keskustan kadut. No, tämä nyt on vain tällaista pienen opiskelijan pohdintaa, varmasti joku fiksumpi on päätöksiä näiltä osin tehnyt.

Anatomia on pyörähtänyt käyntiin huomattavasti kivuttomammin kuin mikään muu kurssi tähän asti. Edelleenkin lukemisen aloittaminen vaatii ponnistuksia, mutta kun pääsen luiden ja lihasten kiehtovaan maailmaan, jaksan lukea mielelläni sivukaupalla, toisin kuin muutamilla menneillä kursseilla. Anatomia tuntuu ainakin toistaiseksi olevan minun aivoilleni soveliasta opiskeltavaa, se on niin ihanan loogista ja ja kuitenkin omalla tavallaan mutkikasta. Pbl:ssä olo tuntui myös ensimmäistä kertaa opiskeluhistoriassani järkevältä, koska luokassa porukalla luurankoa ihmetellessä opin lisää, mitä en voi sanoa useimmista aiemmista pbl-istunnoista. Anatomian konkreettisuus tekee siitä helppoa, kun esimerkiksi lihaksen insertiot ja origot voi katsoa luurangosta ja päätellä sen perusteella toimintaa.

Siispä takaisin yläraajan pariin...

keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Melkein kuin joulu

Tänään on hyvä päivä. Kevät tekee tuloaan. Ei töitä, ei opetusta yliopistolla. 
Paljon unta, sitten myöhäinen aamiainen Engelissä hyvien ystävien seurassa. 


Kotiin päästyä alkoi "joulupukin" odotus. Pian odotus palkittin ja oven takana oli Labbyn lähetti, joka toi ovelle tilaamani vihannes- ja hedelmälaatikot. On aina yhtä jännittävää odottaa, mitä laatikoista tällä kertaa paljastuu. Nyt on herkkuja monelle päivälle, niin paljon kuin jaksaa syödä. Olen tilannut Labbyn tuotteita muutamia kertoja aiemminkin ja aina ollut todella tyytyväinen. Kaupassa käydessä tulee ostettua aina samoja vihanneksia, mutta tässä tulee kokeiltua kaikenlaista muutakin, kun joku muu valitsee viikon vihannekseni. Tällä kertaa vihanneslaatikon puolella oli perunoita, porkkanoita, sipulia, valkosipulia, juuriselleriä, punakaalia ja bataattia. Hedelmälaatikosta puolestaan löytyi ananas, avokadoja, appelsiinejä, mandariinejä, omenoita, banaaneja ja päärynöitä. Lisäksi tilasin vielä luomumunia ja salaattikassin, jossa oli fetasalaatin ainekset; kurkkua, tomaattia, salaattia, punasipulia, paprikaa, fetaa ja oliiveja.
Ihan kaksistaan miehen kanssa emme sentään tätä kuormaa aio tuhota, vaan osa menee äidilleni. Mutta jos tekee joka päivä ruokaa kotona ja käyttää paljon kasviksia, niin ei tämä lopultakaan kovin valtava määrä ole esim. viikoksi. Aiemmin olemme onnistuneesti syöneet kahdestaan Labbyn normaalikokoisen vihanneslaatikon sisällön alle viikossa, mutta nyt tilasin siis isomman laatikon, jotta äiti sai osuutensa.

Tilaisin näitä laatikoita varmaan joka viikko, ellei toimitusaika olisi rajoittamassa. Toimitus meille päin tapahtuu aina keskiviikkoiltapäivisin, joten uskallan tilata vain silloin, jos ei ole töitä/opetusta keskiviikkoisin. Tilaus voitaisiin jättää myös oven ulkopuolelle, mutta luottamukseni naapureihin ei ole ihan sitä luokkaa, että jättäisin kallisarvoiset herkkuni oven taakse vartioimatta koko päiväksi.

Nyt sitten vain suunnittelemaan illan ruokia ja kokkailemaan juuresherkkuja. Ai niin, anatomiaa pitäisi lukea... Tylsää tämä opiskelijan elämä, kun ei voi koko päivää vain löhöillä ja herkutella. :D
 Tai voi, mutta ei ihan joka päivä. Eilinen nimittäin meni täysin löhöillessä; aamulla olisi ollut luento 8-12, mutta heräsin klo 14, joten se siitä luennosta. Loppupäivän kulutin sohvalla lehtiä lukien, hierojalla pari tuntia ja ilta menikin sitten saunoessa ja ruokaa laittaessa. Erittäin onnistunut vapaapäivä, paitsi että luettavaa olisi paljon. Tästä johtuen tänään on kokkailun ohessa käytettävä muutama tunti kirjojen ääressä, jotta ehdin perjantaiksi lukea loput asiat (=paljon) yläraajasta.

tiistai 6. maaliskuuta 2012

Tätä on odotettu

Eilen alkoi vihdoin hartaasti odotettu TULE eli tuki- ja liikuntaelimistö. Meillä Helsingissähän opiskellaan alkuun putkeen kaikki biokemiat ja molekyylibiologiat, tämä on ensimmäinen makroanatomiaan liittyvä kurssi. Syksyn mittaan ehdin olla ajoittain kateellinen muualla Suomessa opiskeleville, joilla on syksyllä jo päästy pänttäämään lihaksia. Toisaalta, hyvä puoli on se, että nyt solu- ja molekyylitasolle painottuvat kurssit on kaikki käyty, mitä nyt perinnöllisyyslääketieteen kurssilla kolmosella varmasti geenejä sorkitaan taas.

Tämä on myös tähänastisista kursseista ylivoimaisesti pisin kestoltaan, kaksi kuukautta. Onneksi, koska opiskeltavaakin on varsin mittava määrä. Nyt sitten kai punnitaan muistin todellinen taso ja myöskin perslihasten kestävyys... :D

Olen tätä kurssia odottanut osittain siksikin, että oppimistavoitteet ovat selkeät, ei tarvitse kovin paljoa arpoa millä tasolla asiat täytyisi oppia. Ja vaikka biokemia lääketieteen pohjalla tarpeen onkin, niin kyllä anatomia vain on niin paljon mielenkiintoisempaa. Kurssilla käytettävät kirjat ovat hyvin puoleensavetäviä, ainakin vielä tässä alkuinnostuksessa. Käytämme kurssilla siis anatomian kuvastoa, useimmilla (kuten myös itselläni) on Netter, joillakin Sobotta. Lisäksi käytössä on anatomian ns. tekstikirja, jossa on kuvien lisäksi myös tekstiä toiminnasta ja kliiniseen puoleen liittyviä asioita. Kurssiin kuuluu anatomian lisäksi jonkin verran fysiologiaa, jota varten on oma kirjansa, sekä farmakologiaa jossa myös on oma kirjansa.

Opetusta on luvassa entiseen tapaan PBL:n ja luentojen muodossa, mutta lisäksi ohjelmassa on dissektioita, joissa pääsee näkemään rakenteita luonnossa ja elävän anatomian ryhmäopetuksia, joissa käytämme toisiamme harjoitusvälineinä ja perehdymme tuki- ja liikuntaelimistön toimintaan. Fysiologian kurssityössä teemme rasituskokeen itsellemme/toisillemme polkupyöräergometrillä. Pääsemme siis tekemään muutakin kuin istumaan kirjastossa kirjojen ääressä, mikä varmasti tekee keväästä mielenkiintoisen.

Samaan aikaan meillä jatkuu edelleen kliininen propeudetiikka, jossa myös harjoitellaan potilaan tutkimista ja perehdytään aseptiikan ja instrumenttien perusteisiin. On mukavaa, että teoreettisten opintojen keskellä saa jo pintaraapaisun käytännön puoleen.

Ai niin, aiheesta toiseen: speksi on katsastettu. Olen nähnyt jo useamman vuoden speksit ja entinen laatu jatkui. Ennen näytöstä kaipasin lavalle erästä tuttuani, joka on vuosia ollut loistava tähti lavalla. Hyvin nopeasti huomasin, että haikailu on turhaa, uusia tähtiä oli lava täynnä. Monta hyvää näyttelijää, mutta erityisesti mieshirvi, kuolema, nukkumatti ja Karo olivat loistavia (tämä aukeaa tietysti vain niille, jotka ovat speksin nähneet). Tanssijoiden taso oli mielestäni parantunut viime vuodesta, heitä oli ilo katsella. Esityspaikkana toiminut Aleksanterin teatteri toi oman hohtonsa esitykseen, vanha kaunis teatteri teki tilaisuudesta paljon arvokkaamman kuin aiempien vuosien Kaapelitehdas. Voin lämpimästi suositella, jos löytyy tilaisuus mennä. Helsingissä on vielä yksi näytös ensi sunnuntaina, sen jälkeen speksin voi bongata yliopistokaupungeissa kiertueella 24.-28.3.