tiistai 22. toukokuuta 2012

Viime hetken vinkit

Tässä isona ja viisaana on hyvä neuvoa muille miten homma kannattaa hoitaa kotiin. :D
Oikeasti, ei mulla mitään taikakeinoja ole, joilla voisi sisäänpääsyn taata, omakin suoriutumiseni oli varmasti isolta osin hyvää tuuriakin, että kysyttiin juuri niitä oikeita asioita.

Jos nyt jotain yritän kuitenkin kannustukseksi sanoa, vaikka osa näistä on varmasti itsestään selvyyksiä...

Lepää. Nyt on myöhäistä alkaa enää paniikissa opettelemaan liuoslaskuja tai lämpöoppia. Kertaamisessakin on se riski, että muistaa kaiken mitä ei vielä osaa ja tässä vaiheessa olisi kuitenkin tärkeämpää vakuuttaa itsensä siitä, että on paljon asioita mitä osaa kyllä. Siispä kirjat kiinni ja ajatukset muualle, sen verran kuin se nyt mahdollista on. Itse tarkistin vielä viimeisenä iltana muutaman nippelitiedon biologiasta saadakseni mielenrauhan, mutta älä kokeile samaa, ellet ole varma että yhden asian tarkistus ei johda paniikinomaiseen kirjojen selaamiseen.

Pakkaa laukku. Muista laittaa kyytiin valmiiksi laskin, kenties varalaskinkin (tarkista patterit!), kirjoitusvälineet ja henkilöllisyystodistus. Ainakaan Helsingissä ei tänä vuonna saa viedä saliin viivottimia tai yliviivaustusseja, mutta sen sijaan kuulakärkikynä pitää olla, samoin luonnollisesti lyijykynä ja kumi. Suosittelen myös erittäin lämpimästi rannekelloa, koska ainakaan Helsingissä ei joka salissa ole kelloa sellaisessa paikassa, että se näkyisi kaikille. Ja mikään ei ole piinaavampaa kuin se, ettet voi seurata ajan kulumista. Itselläni oli mukana myös korvatulpat, koska käytän korvatulppia muutenkin paljon (häiriinnyn helposti pienistä äänistä), jolloin niiden tuoma vaimennus salin ääniin tuntui rauhoittavalta. Jos et ole tottunut korvatulppiin, en tiedä onko nyt oikea hetki  kokeilla, mutta toisaalta eiväthän ne paljoa paina.

Vaatetus? Kokeessa on tarkoitus istua takamuksensa päällä viisi tuntia yhtä menoa, joten mukavuudenhaluisena olin itse paikalla verkkareissa ja villasukissa. Mieti, millaiset vaatteet ovat tarkoituksenmukaiset itsellesi, ei ole kivaa jos housujen sauma hankaa tai paleltaa koko viisituntisen.

Tankkaus. Oletko niitä ihmisiä, jotka pärjäävät hyvin viisi tuntia syömättä ja juomatta? Jos olet, hyvä niin. Jos et, mieti millaiset eväät toimivat parhaiten itselläsi, jotta vireystaso pysyy hyvänä. Hanki eväät jo ajoissa edellisenä iltana, ettei tarvitse koeaamuna stressata niistäkään. Ota valmiiksi juomapullosta mahdollinen etiketti irti ja muutenkin pakkaa eväät valmiiksi läpinäkyvään pakkaukseen. Tilaa tavaroille ei välttämättä ole paljon eikä papereita ole kiva sotkea, joten kannattaa miettiä käytännöllisyyttä myös. Jokainen tietää itse, mitkä eväät toimivat itsellä hyvin; suklaa, voileipä, hedelmät... Itselläni voittaja-annos oli valtava kulho mansikoita, vadelmia, pensasmustikoita,  salmiakkia ja kasvissushia kurkkumakien muodossa, siis naposteltavia joita on helppo napsia toisella kädellä samalla kun lukee aineistoa. Vähintään vesipullo kannattanee ottaa mukaan, jos ei muuten niin janon pelosta. :)

Käy katsomassa koesalisi. Aamulla ei naurata, jos et löydä ajoissa paikalle. Yksi stressitekijä vähemmän aamulle, kun tiedät minne olet menossa. Ja aamulla kannattaa lähteä ajoissa, koska juuri keskiviikkona voi olla se päivä, kun bussi ei tule.

Koesalissa: Muista jättää kännykkä reppuun suljettuna! Taskussa soiva kännykkä saattaa toimia hylkäysperusteena. Mieti etukäteen, luuletko juoksevasi tiuhaan vessassa? Jos uskot niin olevan, kannattaa yrittää päästä istumaan rivin päähän, jolloin liikkeelle lähtö ei ole niin hankalaa. Itse tiesin, etten missään tapauksessa käy vessassa koko kokeen aikana, joten ängin tarkoituksella rivin keskelle istumaan, etten sitten joudu turhaan nousemaan välillä päästämään muita vessaan.

Itse kokeen teosta: Aloita kirjoittamalla nimesi ja muut tunnistetietosi! Tiedot on kirjoitettava koeajalla ja tätä et halua unohtaa, saattaisi itku päästä palautusjonossa, jos paperista puuttuu nimi (näin kävi eräälle viime vuonna salissani). SELAA LÄPI koko tehtäväpaperi, jotta saat yleiskuvan kokeesta. Usein 1. tehtäväksi on laitettu joku aikaavievä tehtävä, johon saa hukattua tunninkin kevyesti, siitä ei siis yleensä kannata aloittaa. Kun olet selannut tehtävät läpi, hahmottele karkeasti ajankäyttösi. Jos tehtäviä on 15, laskennallisesti aikaa olisi vajaat 20 min. per tehtävä. Kun alat sitten tehdä tehtäviä, vilkuile kelloa välillä. Jos et pääse jossain tehtävässä eteenpäin, älä jää junnaamaan siihen, vaan siirry eteenpäin. Tunnin hukkaaminen johonkin laskuun, missä ei pääse alkua pidemmälle, ei kannata. Jos tehtäviä selaillessa on tullut vastaan vahvuuksiasi, aloita niistä. Tai sitten aloita edes siitä vähiten vaikeasta. :) Kun tehtyjen tehtävien määrä kasvaa, itseluottamuksesi paranee ja homma toimii paremmin.

Jos aika riittää, joka tehtävään kannattaa raapustaa edes muutama rivi, jotain kaavantynkää tai vastaavaa laskujen kohdalla. Näistä ropisee yllättävän kivasti irtopisteitä, etenkin jos on ollut vaikea tehtävä, jota ei yleisesti ole osattu. Muistan, kuinka meille valmennuskurssilla esiteltiin joltain vuodelta todella vaikeaa kemian tehtävää, josta joku oli saanut 3/6 kirjoittamalla reaktioyhtälön käytännössä suoraan tehtäväpaperista kopioimalla. Mutta koska tehtävää ei juuri kukaan ollut osannut, pienellä yrittämiselläkin sai pisteitä. Raapusta siis jotain edes! Ja siihen aikaa vaativaan aineisto/essee/monivalinta tms tehtävään kannattaa perehtyä sitten loppupuolella, kun näkee missä menee ajankäytön suhteen. Itse jätin viime vuonna monivalintatehtävän viimeiseksi, koska näin heti, että siitä pisteiden saaminen veisi aikaa paljon. Lopulta sitten roiskin monivalinnat kymmenessä minuutissa ja sain pisteistä ehkä puolet, mutta en usko että olisin tunnissakaan päässyt kovin hyville pisteille. Sen sijaan säästämässäni ajassa sain tehtyä muita tehtäviä eteenpäin. Tämän vuoden kokeesta en osaa veikkailuja sisällön suhteen tehdä, mutta melko varma asia lienee se, ettei aikaa tänäkään vuonna liikaa ole.

Tuolla toisen postauksen kommenttiosiossa Hammaskeiju kyseli tehtäväpaperin suttaamisesta. Kyllä, sen saa sutata vaikka mustaksi.  :) Tehtäväpaperin saa viedä mukanaan kokeesta, joten sotkujaan ei tarvitse edes jättää kenenkään nähtäväksi. Helsingissä ainakaan erillistä suttupaperia ei saa, mutta tosiaan tehtäväpaperissa on yleensä hyvin tilaa sotkea. Itselläni tehtäväpaperi oli täynnä raapustuksia, koska itse olen myös etenkin fysiikassa ja kemiassa sellainen, että tarvitsen ensin hahmotelman asiasta suttupaperiin.

Nyt en kai keksi enää mitään sanottavaa aiheesta, paitsi että usko itseesi! Tietoa on päässä varmasti enemmän kuin itse uskoo, eikä kaikkea tarvitse osata, ei todellakaan. Tuurilla on iso osa tässä kisassa, koska jokaisella on ne vahvat alueensa, mistä pisteitä tulee helposti. Nyt rauhallinen päivä ennen koetta, sitten hyvät yöunet ja leppoisin mielin kokeeseen. (Helpommin sanottu kuin tehty)


Tsemppiä kaikille!

maanantai 14. toukokuuta 2012

Soluttautuja

Opiskeluista tai mistään muustakaan on kovin vähän raportoitavaa, kun päiviin ei kuulu juuri muuta kuin makaamista. En ole viiteen viikkoon ollut yliopistolla, koska olen ollut sairaana. Olen yrittänyt saada luettua neuroanatomiaa, koska kolmen viikon jaksosta on nyt jo ensimmäinen takana ja lukemista on ihan riittävästi. Poissaolostani johtuen korvaavia tehtäviäkin riittää. Sairaana lukeminen on kuitenkin normaaliakin tehottomampaa, olen ehkä tunnin-kaksi päivässä saanut luettua, enkä ole ollenkaan varma onko siitäkään jäänyt mitään mieleen. Uskon kyllä saavani alueen vielä kirittyä tenttiin mennessä, kunhan pidän hyvää tahtia yllä parannuttuani.

Minulla on krooninen sairaus, jota en nyt tarkemmin lähde ruotimaan täällä, mutta sairauteni seurauksena välillä olen useampia viikkoja poissa pelistä. Nyt olen viettänyt jo muutamia viikkoja sairaalassa, eikä tämä todellakaan ole ensimmäinen (ja jos vanhat merkit paikkansa pitävät, tuskin viimeinenkään) sairaalahoitoni. Täällä pitkinä ja hiljaisina öinä maatessaan ehtii pohtia kaikenlaista, mutta muutamia asioita ehkä voisin jakaa. 

Sairastamisestani johtuen olen saanut vuosien mittaan tilaisuuden havainnoida tulevan ammattini edustajia potilaan vaatteissa monta kertaa ja olen muodostanut paljon käsityksiä siitä, millaista on onnistunut ja vähemmän onnistunut vuorovaikutus. Toivon, että pystyisin potilaan näkökulman muistamaan sitten jonain päivänä omassa työssäni, kun tiedän miltä siinä pyjamassa makaaminen tuntuu. Olen ollut monesti opetuspotilaana, joten siihenkin rooliin osaan asettua. Olen tehnyt myös monenlaisia mielenkiintoisia havaintoja sairaanhoitajien ammattitaidosta (ja toisinaan myös ammattitaidottomuudesta) ja huomannut miten paljon virheitä hoitoketjussa esimerkiksi lääkkeiden osalta käytännössä voi tulla. Tälläkin hoitojaksolla olen kerran jos toisenkin tutkaillut lääkekippojani, kun niistä on puuttunut jotain tai ollut jotain liikaa. Luottaisin järjestelmään huomattavasti enemmän, jos en olisi itse sairaalasängyssä koskaan maannut.

On myös mielenkiintoista olla potilashuoneessa silloin, kun paikalla ei ole hoitohenkilökuntaa. Henkilökuntaan kohdistuva arvostelun määrä on melkoinen. Olen oppinut huonetovereiden keskusteluja kuunnellessa paljon siitä, kuinka potilaat kokevat lääkäreiden ja hoitohenkilökunnan kanssa tapahtuvan vuorovaikutuksen ja hoidon. Eniten olen kiinnittänyt huomiota siihen, miten vähän monet potilaat ovat perillä hoidostaan ja itseään koskevista asioista. Itse olen sairaalassa kauan työskennelleenä hyvin perillä osaston päiväohjelmasta ja siitä, että hoitajat eivät yleensä istu kahvilla juoruamassa, vaikka eivät heti soittokellon kutsuun reagoisikaan, mutta tätä eivät monet ihmiset usko. 
Potilashuone on aivan oma maailmansa. Hämmästyttävän hyvin samassa huoneessa 24 tuntia vuorokaudessa makaaminen tuntuu myös saavan ihmisiä ryhmäytymään. Esimerkikiksi kuuden hengen huoneessa voi olla varsin tiivis yhteisö, jossa jaetaan kaikki ilot ja surut. Liian häveliäs ei tietysti voikaan olla, kun vessatarpeista lähtien kaikki on toisten kuultavissa. Varsinkin hieman varttuneemmilla naisilla on myös ikävä tapa olla kovin uteliaita toisten vaivoista. Itse olen sairaalakonkarina väsynyt pelkästä ajatuksesta, että minun pitäisi jakaa sairauteeni tai elämääni koskevaa tietoa muiden kanssa. Kun olen sairaalassa, mieluiten lepään omissa oloissani enkä juoruile naapuripedin mummon kanssa. Hiljaa verhojen takana jököttämällä vain saa helposti tylyn maineen ja tuhahteluja verhon takaa... Kaikkein vähiten minua kiiinnostaa kuulla toisten sairauksista. Lääkärinä jonain päivänä se on työtäni, mutta itse potilaana ollessani minua ei voisi vähempää kiinnostaa miksi naapurisängyn Marja-Leena siinä makaa.

Olen tässä viime viikkoina miettinyt sitä, onko sairaalasängyssä makaaminen tulevina vuosina erilaista, kunhan olen lääkärikunnan jäsen? Potilaana koen välillä tulevani suorastaan tylysti sivuutetuksi minua koskevissa asioissa lääkärin kierrolla, toisin sanoen minulle ei kerrota suunnitelmista/tutkimuksista tai sitten puhutaan hyvin epämääräisesti. Tiedän omasta taudistani varsin paljon (ehkä enemmän kuin keskivertopotilas) ja ylipäätään olen nuori ja järjissäni oleva ihminen, niin joskus tuntuu typerältä kun lääkäri puhuu liian "maallikkokieltä" tai puhuu asioistani vain hoitajalle minut sivuuttaen. Kun jonain päivänä olen asioista enemmän perillä oleva kollega, kenties sitten potilaanakin minua kohdellaan kollegamaisemmin ja asioista puhutaan niiden oikeilla nimillä. Hoitopäätösten tulee toki ollakin hoitavalla lääkärillä, eikä lääkäriys tekisi minusta yhtään vähempää potilasta, mutta ehkä tiedonsaanti olisi helpompaa. Nyt jo, vaikka olen vasta keltanokka opiskelija, olen huomannut hoitohenkilökunnan suhtautuvan minuun hieman eri tavalla (ne jotka tietävät mitä opiskelen). Yksi päivystävä lääkärikin erään tutkimuksen hyötyjä ja haittoja punnitessaan sanoi hauskasti, että "kun olet alalla niin kyllähän sä tiedät", vaikka toistaiseksi en vielä niin paljon tiedäkään.

Toinen puoli tässä on se, että muiden potilaiden kanssa en välttämättä haluaisi tulevaisuudessa jakaa ammattiani, koska nyt jo tuntuu, että joudun kiusalliseen asemaan. Kun en olekaan enää tasavertainen potilas, olen kuin vastapuolen vakooja. Joku hoitajista lipsautti opiskelualani huonetovereiden kuullen sillä seurauksella, että loppuillan minulta kyseltiin, mitähän tämä ja tämä asia tarkoittaa ja miksi ne tuollaisia kokeita tilaavat... Koita siinä sitten olla yhtä aikaa kohtelias ja kuitenkaan ottamatta kantaa toisten asioihin. Hoitohenkilökuntaan kohdistuva arvostelu myöskin kummasti väheni huoneessamme sen jälkeen, ehkä minua ei koettukaan enää liittolaisena vaan vastapuolen soluttautujana.

Tämmöistä pieni lääkärinalku pohdiskelee yön hiljaisina hetkinä...

tiistai 8. toukokuuta 2012

14 päivää 13 tuntia 57 minuuttia...

...on aikaa seuraavaan pääsykokeeseen. Tässä kohtaa kevättä tuhansilla alkaa varmasti pääsykoestressi nousta uusiin mittoihin ja kirjastojen lukusalit täyttyvät Galenoksen lukiokirjojen lukijoista. Tuntuu hassulta, että nyt tosiaan lukusalit eivät ole Galenoksia pullollaan, vaan lääkishakijat soluttautuvat muiden kevään pyrkijöiden joukkoon. Ennen kohtalotoverin erotti kätevästi. Tosin Terkossa fysiikan kirjojen näkeminen kyllä pistää epäilemään, että tuskin sinne kukaan on TKK:n pääsykokeisiin tullut lukemaan. :)

Itselläni urakka on onneksi ohi, mutta viime kevään tunnelmat ovat vielä todella elävinä mielessä. Kun näen keväisen auringonpaisteen ikkunan takana, takaraivossa alkaa heti jyskyttää ajatus, että pitäisi lukea, pääsykoe on ihan kohta. Erityisesti itselläni tämän hetkiset olosuhteet (sairastin samaan aikaan viime keväänä) assosioituvat kovin kiinteästi viime kevääseen. Muistan kuinka tässä kohtaa kevättä toivoin hartaasti päivien kuluvan hitaammin, jotta ehtisin vielä oppia uutta. Sama fiilis jatkuu nyt, vaikka tällä kertaa aikaa lisää tarvittaisiinkin neurobiologian lukemiseen pääsykokeiden sijaan.

Kaveripiirissäni on peräti 14 ihmistä mukana tämän kevään koitoksessa, suurin osa heistä viime vuoden valmennuskurssikavereitani. Valmennuskurssimme yhteishenki oli pienen porukan osalta ehkä poikkeuksellisenkin hyvä, ystävyys on jatkunut kokeen jälkeenkin. Jännitettävää riittää siis myös minulle kokeen lähestyessä, koska toivoisin tietysti kaikkien kavereiden pääsevän tänä vuonna opiskelemaan. Ajatukset harhautuvat varsin usein lukiokirjojen kanssa paahtavien kaverien luokse ja toivon että kaikilla riittää virta vielä kaksi viikkoa. Yritän ajatusten voimalla tsempata kavereita ylittämään itsensä ja säilyttämään silti hyvät fiilikset. Onneksi porukasta löytyy hyvällä itseluottamuksella varustettuja, jotka sitten tsemppaavat muitakin asenteellaan (J, pidä linja yllä loppuun asti). Ja mä uskon teihin, kaverit!

Näin lähellä itse koetta perustaitojen pitää tietysti olla jo hallinnassa. Viimeiset viikot kuitenkin ovat mielestäni tärkeitä henkisen kantin kannalta, että saa pidettyä itsensä taistelutahtoisena mutta silti järjissään. Tasaväkisten hakijoiden joukossa erot ovat pieniä, joten pienikin asia voi ratkaista.

Itse en ottanut mitään varsinaista loppuspurttia lukemisen kanssa viime keväänä. Tein muutamia kertoja vuoden mittaan jonkinlaista lukusuunnitelmaa, mutta en niitä koskaan noudattanut. Toukokuussa lukusuunnitelmaa ei edes ollut enää, etenkään kun sairastelu pisti lukuaikoja uusiksi kuitenkin. Alunperin olin ajatellut viimeiset pari viikkoa vain kertailla opittua, mutta todellisuudessa tässä kohtaa ei todellakaan ollut asiat sillä mallilla, että olisin voinut kertailuun keskittyä. Pikemminkin minulla oli niin pitkä lista asioita, joita olisi vielä pitänyt opiskella, että ahdistuin siitä jos yritin tehdä lukusuunnitelmaa.

Paahdoin viimeiseen viikkoon asti fysiikassa ja kemiassa asioita joita en vielä osannut (ja niitähän riitti), biologian osalta ote oli aavistuksen kertaavampi. Ihan viimeisinä päivinä taisin sentään siirtyä kevyempään kertailuun ja viimeisenä iltana en juuri kirjoja avannut. Jonkin anatomian nippelitiedon taisin tarkistaa vielä ennen nukkumaanmenoa, ettei se kaihertaisi koko yötä päässä, mutta muuten yritin enimmäkseen rentoutua ja kerätä itseluottamusta seuraavalle päivälle. Päässäni yritti sitkeästi herätä paniikki siitä, että sähköoppi, magnetismi, kemian liukoisuuslaskut ja moni muukin asia eivät ole hallussa. Yritin kuitenkin parhaani mukaan muistaa, että syyskuussa vielä en osannut laskea tavallista v=s/t fysiikan laskuakaan, eli edistys oli ollut aivan huimaa.

Vaikka juuri nyt tuntuisi siltä, ettei osaa mitään ja kaikki muut tietävät kaiken, kannattaa muistaa silti, että aivan varmasti osaat vaikka mitä jos vertaat vaikkapa tammikuuhun, eikä siellä kokeessa todennäköisesti kukaan kaikkea osaa. Positiivista ajattelua siis kehiin (tiedän, helpommin sanottu kuin tehty) ja panikointi pois. Vielä ei myöskään kannata heittää hanskoja tiskiin uuden oppimisen suhteen, itse opin vielä viimeisenä viikonloppunakin asioita, jotka saattoivat ratkaista sisäänpääsyn. Se, paljonko ehtii oppia vielä kahdessa viikossa on varmasti hyvin yksilöllistä. Itse en missään vaiheessa kevättä lukenut täysiä päiviä, minun keskittymiskykyni ei siihen riitä. Taisin viimeisen kahden viikon aikana tehdä jopa oman ennätykseni ja lukena päivänä tai kahtena 8 h, mutta muuten lukemiseni olivat enimmäkseen tavanomaisella 2-4 h/päivä tasollani. Kokeen lähestymisestä huolimatta kävi salilla, tapasin kavereita ja laitoin ruokaa. En usko, että pääkoppani olisi kestänyt täyttä eristäytymistä, vaikka toki monesta menosta kieltäydyinkin. Jokainen tietysti itse tietää, mikä on järkevä tuntimäärä itselleen, mutta en usko että viimeisinä viikkoina kannattaa ainakaan lisätä lukumääriä kauheasti, ettei ajaudu hermoromahdukseen.

Täältä suuri motivaatiopotku ja tsemppaus loppurutistukseen, kohta se on (onneksi) ohi!