keskiviikko 21. marraskuuta 2012

So called life

Tuli eilen erään ystävän kanssa puheeksi blogit, minkä seurauksena omatunto alkoi kolkuttaa. Blogi on elänyt hiljaiseloa koko syksyn (ja kesän), mutta katsotaan josko tästä vielä noustaan.

Olen viime vuodet valittanut sitä, että pitäisi ostaa elämä. Nyt elämä sitten jostain tupsahti ihan hankkimatta. Koko syksy on ollut uskomattoman kiireinen. Laskin viime viikonloppuna, että syyskuun alusta jouluun välisenä aikana mulla on yksi viikonloppu, jolle ei ole ohjelmaa. Arkipäivät taas menevät koulun ja työn pyörityksessä. Vielä viime talvena olin lähes joka viikonlopun töissä, mutta nyt kun viikonloput ovat työn puolesta vapaat, olen sitten onnistunut hankkimaan sosiaalista elämää jokaiselle viikonlopulle. Ohjelmaan on mahtunut tähän mennessä mm. kolmet häät, kahdet polttarit, kahdet isot synttäribileet ja kahdet valmistujaisjuhlat. Välillä on on ollut sellaisiakin viikkoja, etten ole yhtenäkään iltana ollut kotona ennen kymmentä. Tältä se elämä kai sitten tuntuu.

On mukavaa, että on ystäviä ja että elämässä tapahtuu kaikenlaista iloista. Olen kuitenkin pohjimmiltani melkoinen kotihiiri, joka etenkin talvisin viihtyy parhaiten sohvalla filtin alla tai keittiössä puuhailemassa. Nyt tuntuu, että työn, koulun, harrastusten ja sosiaalisten rientojen jälkeen jää aivan liian vähän aikaa kotona touhuilemiseen. Ja se kyllä näkyykin, koti on epäjärjestyksessä ja moni asia odottaisi järjestelemistään (mm. viime vuoden koulupaperit ovat edelleen isossa läjässä kirjahyllyssä). Asiaa ei ainakaan auta se, että kaamosväsymykseni tuntuu pahenevan vuosi vuodelta. Tuntuu, että voisin nukkua 16 tuntia vuorokaudessa ja alle 12 tunnin unilla olen täysin pysäkillä. Omistan kaksikin kirkasvalolamppua, mutta (yllättäen) niistä ei ole apua, jos niitä ei käytä. Oikea aika kirkasvalolampun käyttöön olisi aamulla/aamupäivällä, mutta siihen aikaan en koskaan ole kotona hereillä niin kauaa, että malttaisin lampun eteen istahtaa. Kymmenessä minuutissa syöty aamiainen kirkasvalolampun edessä ei vielä auta. Seuraavan kerran olenkin sitten useimmiten kotona vailla tekemistä joskus kymmenen aikoihin illalla ja se ei kuuleman mukaan ole otollinen aika kirkasvalohoitoon. No, ehkä ensi syksynä.

Syksy on ollut opintojenkin osalta varsin työntäyteinen. Syksyn aloittanut neurofysiologia oli itselleni vaikeaa asiaa ja täynnä opeteltavia yksityiskohtia, ehkä myös jossain määrin puuduttavaa. Neurofarmakologia oli helppolukuisempaa, mutta opeteltavaa siinäkin riitti, koska kurssiin kuuluva lääkevalikoima oli varsin suuri. Neurofysiologian kohokohta oli neurologisen statuksen tutkimisen harjoittelu, koska vain itse kokeilemalla alkaa hahmottaa tutkimista käytännössä.

Nyt on viidettä viikkoa menossa svekem (sydän, verenkierto ja munuaiset), joka on minulle henkilökohtaisesti kevyemmältä tuntuva jakso, vaikka farmakologian osuudessa jälleen on opeteltavia lääkeaineita riittämiin. Jakso taitaa useimpien kurssikavereiden mielestä olla kevyempi kuin neuron kurssi, mutta itseäni helpottaa lisäksi vuosien työkokemus sairaalan sisätautiosastolla.  Entisellä työpaikallani suurin osa potilaista on sydänpotilaita, joten sanasto on tullut jo tutuksi. Olen myös työn puitteissa päässyt näkemään tutkimuksia/toimenpiteitä, joita keskiverto opiskelija pääsee näkemään vasta vuosien päästä. Olen ollut seuraamassa sepelvaltimoiden varjoainekuvausta eli angiografiaa viitisen kertaa ja sydämen ultraäänitutkimuksia olen nähnyt parikymmentä, EKG:sta, elvytyksistä, rytminsiirroista ja muista nyt puhumattakaan. Erityisesti angiografiassa ja sydämen ultraäänessä pääsee näkemään sydämen rakenteita ihan eri tavalla kuin pelkistä kuvista. Työ on opettanut ehkä myös hahmottamaan mikä tieto oikeasti on olennaista tulevaisuuden kannalta ja mikä ei.

Tämän jakson tentti lähestyy kovaa vauhtia, mutta onneksi kerrankin lukemiseni ovat varsin hyvässä aikataulussa. En tosin lainkaan epäile, etteikö vanhojen tenttien katsominen ja asioiden kertaaminen saisi ensi viikolla taas sievoista ahdistusta aikaan. Sitä on niin helppo luulla osaavansa, vaikka todellisuudessa puolet asioista olisikin jo unohtunut. Ja jottei tentin jälkeen pääsisi huokaisemaan helpotuksesta, on seuraava tentti luvassa jo vajaan viikon jälkeen. Kyseessä on väestön terveys -kurssi, joka on aiemmin opetettu 3. kurssilla, mutta meistä alkaen opetus siirtyy kakkoselle.  Kurssiin kuuluu vapaaehtoisia luentoja, joista yhdelläkään en tapani mukaan ole ollut. Olisi ehkä syytä hieman katsella luentokalvoja ennen tenttiä, koska tentti perustuu niihin eikä mitään varsinaista tenttikirjaa ole. Näiden tenttilukujen lisäksi tietysti aikatauluun kuuluu myös töitä ja jokaiselle viikonlopulle jokin sosiaalinen riento. Ohjelmaa riittää siis myös lähiviikoille, mutta yritän silti muistaa päivittää blogia useammin kuin kerran kolmessa kuukaudessa. :)