keskiviikko 2. heinäkuuta 2014

Onnea onnistujille ja voimia pettymyksestä selviämiseen muille

Viimeisetkin pääsykoetulokset ovat tulleet tänään ja kaveripiiristä kantautui enimmäkseen huonoja uutisia. Vanhoja valmennuskurssikavereita ja muita tuttuja oli tämän vuoden kisassa mukana useita, valitettavasti vain yksi tuttu pääsi sisään. Tuntuu kurjalta kavereiden puolesta, mutta sanoja ei oikein ole. Tiedän, että juuri nyt mikään ei pahemmin lohduta, vain aika auttaa. Kuvittelin aina, että opiskelisimme yhdessä mahtavan valmennuskurssiporukkamme kanssa, mutta vuosi vuodelta olemme yhä kauempana toisistamme opiskeluissa. Mukana on siis myös itsekästä haikeutta, mutta päällimmäisenä on tietysti harmitus ystävien tähden. 

Muistan sen pakahduttavan ilon, jota tunsin Yliopistohaun "hyväksytty"-tekstin jälkeen, joten onnittelut niille harvoille onnellisille, jotka hyviä uutisia ovat tänä kesänä saaneet! Nauttikaa tulosten jälkeisestä huumasta, se haihtuu yllättävän nopeasti. ;) 
Lääkiskin valitettavasti muuttuu unelmasta arjeksi kun pääsee sisään ja yhtäkkiä huomaa valittavansa opiskelusta, vaikka tietää, että jonossa olisi satoja, jotka tekisivät melkein mitä tahansa voidakseen vaihtaa osia kanssani. En silti toistaiseksi ole (kovin usein) katunut valintaani.

Voin vain kuvitella, miten karvas on pettymys, kun on tehnyt vuoden tai useammankin töitä tavoitteen eteen ja nyt on vain tyhjää tulevaisuuden suunnitelmien kohdalla -ainakin hetkeksi. En sano, että uutta matoa koukkuun vaan, koska se ei ole ainoa eikä välttämättä edes paras vaihtoehto. Maailmassa on paljon kiinnostavia ammatteja ja erilaisia polkuja mitä kulkea, mutta tietysti heti huonojen uutisten jälkeen niitä ei osaa tai halua ajatella. Tiedän etten ole paras ihminen sanomaan, että se on vain lääkis, keksikää jotain muuta. Tosiasia kuitenkin on, että lääkäri ON vain yksi ammatti muiden joukossa ja onni voi löytyä yllättävältäkin taholta, jos sinne vain osaa päätyä. 

Minullakin oli ennen unelmia aivan toisenlaisesta tulevaisuudesta, mutta nykyään en osaisi kuvitella asioiden olevan toisin ja olen onnellinen elämässä johon päädyin. Aina joskus haikeus iskee ja mietin mitä olisi voinut olla, mutta toisaalta olen kulkenut jo niin kauas tätä polkua, etten enää edes kunnolla osaa kuvitella muita vaihtoehtoja. Elämässä voi tulla vastaan suuntia, joihin ei usko päätyvänsä, mutta ne suunnat voivat olla silti hyviä. Toivottavasti kaikki ohuen kirjeen saaneet löytävät päämääränsä jostakin, oli se sitten ensi kevään pääsykoe tai jotain ihan muuta! 

2 kommenttia:

  1. Ihanan lohduttava kirjoitus!

    Olet varmasti oikeassa siinä, että ammatti on vain yksi muiden joukossa - ja varmasti siinäkin on koettavissa yhtä lailla tylsiä ja raskaita hetkiä kuin muissakin töissä. Ja varmasti muualtakin löytyy hienoja polkuja, jopa ehkä vähemmän pettymyksiä tarjoavia (näin useamman kerran hakeneen näkökulmasta).

    Ymmärrän hyvin miksi moni luopuu lääkishaaveestaan tai löytää itselleen uran jostain muulta - eihän tämä pääsykoerumba mitään kivaa ole. Luovuttaminen on musta kuitenkin surullista, sillä siinähän tekee samalla päätöksen ettei osaa, pysty tai uskalla yrittää. Eri asia on tietenkin se, että ajatukset ja toiveet muuttuu ja löytyy uusia kiinnostavia suuntia.

    Koen, että olisi omalla kohdalla väärin luopua unelmasta siksi, että arki on kiireistä jo ilman lääkishakujakin ja että ne muut hakijat ovat lapsettomia, talottomia jne. Jos kuitenkin pettymystenkin jälkeen kokee suunnan oikeaksi, niin sitten siihen suuntaan on vain pyrittävä ja hyväksyttävä mahdolliset uudet pettymykset ja projektin viemä aika.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on, se ei ole hyvä syy luovuttaa, että ei usko omiin kykyihinsä. Kuten sun blogin kommenttiboksiin kirjoitinkin, pääsykoe ei juurikaan mittaa älykkyyttä tai kyvykkyyttä.
      Ja tosiaan aina voi masentaa itsensä sillä miten paljon itsellä on arjessa haasteita, joita toisilla hakijoilla ei ole (esim suoraan lukiosta hakevat). Olosuhteet ovat kuitenkin vain suhteellinen este, lääkis on täynnä pienten lasten vanhempia ja työssäkäyviä ym, joten täysin mahdollista on pääsykoe läpäistä silti. Ehkä parasta on, jos pystyy lukemaan pääsykokeisiin niin, ettei koko muu elämä ole ns. katkolla (lasten kanssa ei tietysti ole mahdollistakaan) sen aikaa. Silloin pääsykoerumba ei ole niin uuvuttavaa, vaikka kestäisi vuosiakin. Ja toisaalta, kun pääsee sisään, kaikki haetut vuodet ovat ehkä sittenkin olleet vaivan arvoista. :)

      Poista