sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Varaslähtö kesään

Blogi heräilee toivottavasti talvihorroksestaan hiljalleen. Mihin lie lähes vuosi mennyt päivittämättä. Motivaatio on ollut vähän kateissa opiskeluiden suhteen koko talven, joten ehkä se on heijastunut siihen, ettei ole tehnyt mieli päivittää mitään opintoihin liittyvää. Muutenkin aika on huvennut jonnekin, en ole ehtinyt seurata suosikkiblogejanikaan moneen, moneen kuukauteen. Taidan olla ihan pihalla kaikkien kuulumisista. Ehkä loma korjaa sen vajeen, samoin kuin kertomatta olevat kuulumiset.

Tämän kevään osalta koulu on yhtä toukokuun lopun viikkoa vaille ohi. Nyt nautin etuajassa tulleesta kesästä näissä maisemissa kuusi viikkoa. Täällä ei tarvitse pohtia koleita kevätsäitä tai takatalvia. :)